Illalla tv:ssä: Yksi vähiten menestyneistä Bond-elokuvista tuhosi melkein elokuvasarjan tulevaisuuden – ei kuitenkaan huonoimmasta päästä

IMDb-arvosana on 6,8.

3.8.2020 07:03

Tänään esitetään televisiosta 007 ja kultainen ase (1974).

Roger Mooren esittämä 007 saa toisessa Bond-seikkailussaan vastaansa pelätyn palkkamurhaaja Scaramangan (Christopher Lee), joka kunnioittaa sankariagenttia syvästi. Britannian tiedustelupalvelu lomauttaa Bondin, kun hänen päätellään olevan Scaramangan seuraava kohde.

Agentti päättää silti jäljittää päänahkaansa havittelevan vihollisen ja päätyy ennen pitkää Scaramangan rakastajattaren Andrea Andersin (Maud Adams) pakeille sekä edelleen Hongkongin ja Macaon eksoottisiin maisemiin. Bond-tyttönä Mary Goodnightin roolissa debytoi ruotsalaissyntyinen Britt Ekland. Elokuva perustuu ainoaan Ian Flemingin kirjoittamaan Bond-romaaniin, joka julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen.

Elokuva ei menestynyt kaksisesti teattereissa – se onkin yksi heikoiten menestyneistä Bond-elokuvista. Leffa kärsi muutenkin tuotannollisista ongelmista, ja nämä kaksi asiaa yhdistettynä melkein tuhosivat Bond-elokuvasarjan kokonaan.

Leffa näkyy Neloselta tänään kello 21.00.

Lisää luettavaa