Ilma seisoo elokuvateattereissa, kun Suomi valmistautuu supermyrskyyn

21.3.2016 13:26

Huolimatta siitä, että katsojatilastojen kärkeen ilmestyi uusi nimike, vedettiin elokuvateattereissa viime viikonloppuna henkeä. Odotetusti Kung Fu Panda 3 oli viikonlopun katsotuin elokuva, mutta ei millään ennätysluvuilla. Viikon muut uutuudet, Hollywood-versio argentiinalaisesta Oscar-voittajasta, Katseeseen kätketty, sekä Episodinkin kehuma italialainen mafiaeepos Suburra eivät kovin suurta osaa katsojista haukanneet.

Nekin pärjäsivät paremmin kuin edellisen viikonlopun tulokkaat, joista dokumentti Sota ja mielenrauha ei harmittavasti päässyt 20 katsotuimman joukkoon lainkaan ja A Bigger Splash putosi sieltä heti avausviikonloppunsa jälkeen. Outolintu-sarjan huonoimmin kaikkialla pärjännyt osa Uskollinen putosi sekin rutkasti. Käytännössä listaa siis hallitsivat vanhat suosikit, tasaisen rauhallisesti hupenevin katsojaluvuin. Erityisesti lapsiperheet ovat nyt vastuussa siitä, etteivät elokuvateattereiden saranat pääse ruostumaan.

On kuvaavaa, että listalla on peräti kuusi nimikettä, joiden katsojaluvuilla ei toissa viikonloppuna olisi ollut asiaa Top 20:een. Tilanteen seisahtuneisuudesta johtuu, että lupaavan alun jälkeen vuoden ensimmäisen neljänneksen lähetessä loppuaan ollaan käyntimäärissä nyt jäljessä viime vuoden ennätyslukemista. Tosin kyseessä on vain muutama prosenttiyksikkö, ja tilanne todennäköisesti muuttuu jo tällä viikolla.

Edessä on pitkä pääsiäisviikonloppu, ja jo sitä ennen teattereihin saapuu vuoden ensimmäinen superelokuva Batman v Superman: The Dawn of Justice. Kun sitä komppaa lämmöllä muistetun pikkuhitin nostalgiaan varmaankin vetoava jatko-osa sekä ohjelmiston peruspilari, uusi kotimainen komedia, ovat teatterit varmasti taas pullollaan väkeä.

Niitä odotellessa voi huomioida vaikka, että Järven tarina on enää alle 15 000 katsojaa kaikkien aikojen katsotuimman dokumentin tittelistä Suomessa. Sen puolesta on jo alkanut peukuttaa sen verran, että toivottasti asian ympärille syntyisi jonkinlainen kamppis, jos puhti tuntuu loppuvan kalkkiviivoilla.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 18.–20.3.2016

1 (10) Kung Fu Panda 3 20 953 katsojaa (kokonaiskatsojat 23 247)
2 (1) Zootropolis 10 513 (76 775)
3 (2) Risto Räppääjä ja yöhaukka 6 849 (307 267)
4 (4) Äkkilähtö 6 694 (86 434)
5 (5) Deadpool 6 475 (210 759)
6 (3) Outolintu-sarja: Uskollinen 5 296 (21 048)
7 (6) The Revenant 5 156 (177 572)
8 (7) Järven tarina 2 376 (144 900)
9 (9) Grimsby 2 161 (28 793)
10 (–) Katseeseen kätketty 1 959 (1 959)
11 (8) Hail, Caesar! 1 869 (15 805)
12 (12) Spotlight 1 728 (23 192)
13 (11) How to Be Single 1 700 (45 713)
14 (16) The Big Short 1 106 (22 035)
15 (19) Tanskalainen tyttö 878 (33 348)
16 (18) Room 872 (10 624)
17 (14) Tappajan näköinen mies 866 (74 599)
18 (–) Suburra 780 (870)
19 (17) Son of Saul 770 (8 209)
20 (>) Carol 731 (23 915)

Lähde: Filmikamari

(EPISODI/Jouni Vikman)

Lisää luettavaa