Iron Man -ohjaaja tahtoo Renny Harlinin kanssa kaljalle

30.8.2013 13:06

Iron Man 3 ilmestyy tänään dvd:nä ja blu-rayna. Episodin Tuomas Riskala tapasi ohjaaja Shane Blackin keväällä Lontoossa.

Kuinka päädyit ohjaajaksi Iron Man 3:een?
Olin yrittänyt saada viisi vuotta uutta elokuvaa tehdyksi ja turhautunut, kun mitään ei tapahtunut. Minulla oli projekti Mel Gibsonin kanssa, mutta se kaatui, kuten myös haaveemme tehdä Tappava ase 5. Sitten Downey Jr. soitti eräänä päivänä ja ehdotti, että ohjaisin Iron Man 3:n, joka oli juuri saanut vihreää valoa studiolta. Hyväksyin, koska tiesin, että tuo elokuva tehtäisiin sataprosenttisen varmasti. Sitä ei estäisi mikään. Niinpä hyppäsin kyytiin, koska halusin epätoivoisesti saada uuden leffan tehtyä. Lisäksi olin aiheen fani ja ostanut ensimmäisen Iron Man -sarjikseni jo 1966. Ja mahdollisuus työskennellä jälleen Robertin kuumeisen mielen kanssa kuulosti houkuttelevalta.

Toimintakäsikirjoituksesi ovat saaneet vaikutteita 1970-luvun elokuvasta ja Kiss Kiss Bang Bang oli puolestaan 50-luvun film noirin inspiroima. Mitä vaikutteita löytyy Iron Man 3:sta?
Tunsin saavani vaikutteita erityisesti Howard Hawksilta, jonka elokuvissa miehet ovat Tonyn tapaan kovia ja sitkeitä mutta pohjimmiltaan lempeitä ja hyvää tarkoittavia. Koska halusin korostaa myös tarinan satiirisia piirteitä, pohdin paljon Tri Outolempeä. Olen myös suuri Monty Python -fani, mikä ilahdutti brittiläistä käsikirjoittajapariani Drew Pearcea.

Olet tehnyt nyt kaksi elokuvaa Downey Jr:in kanssa. Mikä on hänen suurin valttinsa näyttelijänä?
Työn jatkuva tuoreus ja ennalta-arvattavuus. Jos palkkaan Steven Seagalin elokuvaani, tiedän tismalleen mitä saan. Robertin kohdalla on päinvastoin. Et voi olla koskaan varma mitä tuleman pitää, sillä hänellä on kyky yllättää ja tuoda aina jotain uutta tuttuihinkin rooleihin.

Tunsitko vastuuta pikkutarkkuudestaan tunnetulle Marvel-faniyhteisölle?
En oikeastaan. Tunsin tekeväni pohjimmiltaan trilleriä, enkä halunnut ajatella liikaa nippelitietoa. Minulle tarinan draama on kaikkein tärkeintä, eivät Iron Manin puvun nappien paikat ja saumojen leveydet. Luotin, että tuottajat Marvelilla kyllä seuraavat ja osaavat oikaista, jos jokin elintärkeä yksityiskohta uhkaa mennä pieleen.

Entä osaatko päästää irti hahmosta elokuvan valmistuttua?
Ehdottomasti. Sama juttu kävi Tappava ase –sarjan kanssa. Kaksi viimeistä elokuvaa olivat pinnalta kiillotettuja paskapökäleitä, mutta en välittänyt, koska sain niistä silti muhkean palkkion luomieni henkilöhahmojen käytöstä.

Mitkä ovat muistosi Renny Harlinista, joka ohjasi käsikirjoittamasi elokuvan The Long Kiss Goodnight?
Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Ensimmäinen asia, jonka huomasin Rennystä ohjaajana oli, että hän halusi kuvata jatkuvasti usealla kameralla ja otti aivan helvetisti filmiä talteen. Hän todella ymmärtää toimintaa ja se myös näkyy hänen elokuvissaan. Hän myös pitää vodkasta ja oli innokas tarjoamaan sitä muille. En oikein tiedä mitä hänelle tapahtui, hän tuntuu hieman kadonneen kartalta Hollywoodissa. Nyt kun kysyit, huomaan kaipaavani häntä ja haluaisin istua alas ja vaihtaa kuulumisia. Renny, jos luet tämän, niin soita minulle! Käydään kaljalla!

Tuomas Riskala

 

Lisää luettavaa