James Bond saa haastajan – Putinia vastaan taisteleva brittiagentti päätyy valkokankaalle

007 ei ole ikinä kohdannut Venäjän armotonta johtajaa – mutta tämä agentti on.

26.10.2016 21:15

Paramount on hankkinut oikeudet Ted Bellin Hawke -romaanisarjaan, joka kertoo brittiläisen MI6-agentin, Sir Alexander Hawken, seikkailuista.

Tulevan elokuvan tuottaa Lorenzo di Bonaventura (Transformers, Shooter), joka on pistänyt Cubic ja Salt -elokuvat kirjoittaneen Kurt Wimmerin (kuvassa) vastaamaan käsikirjoituksesta.

Sir Alexander Hawke seikkailee jo yhdeksässä bestseller-romaanissa, joista viimeisimmässä agentti joutuu vastakkain itsensä Vladimir Putinin kanssa. Venäjän johtaja esiintyy jatkuvan pahiksena Hawken tarinoiden taustalla – kuin Blofeld konsanaan. Kirjoja onkin usein verrattu Ian Flemingin 007-romaaneihin.

Lähde: Deadline

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia