James Cameron: Alien-elokuvat alkavat olla nähty

Neljää uutta Avatar-elokuvaa suunnittelevan ohjaajan mielestä Alienin ”parasta ennen” -päivä on saattanut jo mennä.

30.1.2017 17:00

Ridley Scottin Alien-elokuvan tarinaa jatkanut Aliens-elokuvallaan jatkanut James Cameron uskoo scifi-elokuvasarjan kulkevan pelkillä höyryillä.

Vulturen kanssa jutellut Avatar-ohjaaja myöntää kahden ensimmäisen Alien-elokuvan vaikutuksen, mutta ei ole vaikuttunut suunnasta, jonka elokuvat ovat ottaneet.

”Se elokuvasarja on vähän niin kuin lähtenyt käsistä. Ridley teki ensimmäisen elokuvan, joka innoitti kokonaisen sukupolven elokuvantekijöitä ja scifi-faneja, ja sen jälkeen on tullut paljon elokuvia, jotka ovat tyylillisesti ottaneet vaikutteensa siitä – mukaan lukien oma Aliensini, joka oli virallinen jatko-osa, ja mielestäni sopiva perijä hänen elokuvalleen”, Cameron sanoo.

”Mielestäni molemmat niistä elokuvista toimivat sinä tiettynä aikana ja sen ajan referenssipisteinä. Mutta onko syytä tehdä vielä uutta elokuvaa nyt? Enpä tiedä. Ehkä. Katsotaan ja tuomitaan sitten. Saa nähdä, mitä Ridley keksii Alien: Covenantissa.”

Cameron ei kuitenkaan aio tuomita uutta Alien-elokuvaa näkemättä sitä.

”Jonotan mihin tahansa Ridley Scott -elokuvaan – jopa sellaiseen, joka ei ole kovin hyvä – koska hän on todellinen taiteilija, todellinen elokuvantekijä. Opin aina häneltä joka kerta”, Cameron ilmoittaa.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia