Jar Jar Binks -näyttelijä ei ottanut kritiikkiä henkilökohtaisesti – sanoi Anakinin näyttelijällä menneen paljon huonommin

Pestistä ei tullut sitä mitä piti.

26.8.2017 19:04

George Lucas nosti aikoinaan Ahmed Bestin tuntemattomuudesta Jar Jar Binksin rooliin. Hahmo ikävä kyllä epäonnistui aika lailla totaalisesti ja sitä vihattiin maailmanlaajuisesti. Kriitikko Daniel Kimmel peräti kirjoitti kirjan nimeltään Jar Jar Binks Must Die.

– Jos olen 100 prosenttisen rehellinen, kukaan meistä, kun kuvasimme, ei arvannut, että jotain tällaista tulisi tapahtumaan, Best kertoi haastattelussa.

– Loppujen lopuksi kyseessä on elokuvabisnes ja jos hahmo ei toimi niille ihmisille, jotka katsovat elokuvan, sitten hahmo ei toimi. En voi ottaa sitä henkilökohtaisesti, Best jatkoi.

Best, Star Wars -fani itsekin, ajatteli pääsevänsä tekemään elämänsä roolin. Toisin kuitenkin kävi.

Näyttelijä ei jäänyt epäonnistumisen jälkeen makaamaan laakereillaan. Hän meni takaisin elokuvakouluun tuottajalinjalle ja etsi itselleen uuden reitin viihdeteollisuuteen.

Vice-lehden mukaan Bestin tv-tuotannot ja lyhytelokuvat ovat olleet hillittömän hauskoja.

Best otti esille myös Anakin Skywalkeria esittäneen, tuolloin kahdeksanvuotiaan Jake Lloydin kohtalon.

– Minä ja Jake Lloyd otimme paljon kuraa niskaan elokuvan vuoksi. Onneksi olin jo parikymppinen. En ollut kahdeksanvuotias (kritiikin alkaessa kymmenvuotias) kuten Jake, joka otti negatiivisuuden raskaammin.

Best sanoi Lloydilla tilanteen olleen vielä pahempi ja hän on epäilemättä oikeassa. Lloyd on itse sanonut Star Warsin muuttaneen hänen elämänsä helvetiksi. Voit lukea lisää aiheesta alla olevista aiheeseen liittyvistä jutuista.

Lähde: Vice

Lisää luettavaa