Jared Leto herättämässä Disneyn kertaalleen kuopatun scifi-seikkailun henkiin

Tron 3 saattaa olla kuollut, mutta se ei tarkoita, etteikö Disney haluaisi uutta Tron-elokuvaa.

6.3.2017 11:29

Viimeisimmäksi Jokerin roolissa Suicide Squad -elokuvassa nähty Jared Leto on kiinnostunut herättämään Tron-elokuvasarjan henkiin, kertoo THR.

Sivuston mukaan Disney toivoo, että näyttelijä nähtäisiin kehitteillä olevan Tron-elokuvan – joka ei ole jatko-osa, vaan pikemminkin reboot – pääosassa, minkä lisäksi Leto toimii projektissa myös tuottajana.

Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, näyttelee Leto elokuvassa Ares-nimistä hahmoa, jota ei vielä valkokankailla ole nähty. Hahmo on kuitenkin merkittävä osa Disneyn hylkäämää Tron: Ascension (eli Tron 3) -käsikirjoitusta, joten studio käyttää vanhaa pohjaa luodakseen uuden alun scifi-seikkailulle.

Tron: Legacyn ohjannut Joseph Kosinski tuskin jatkaa luotsin paikalla tulevassa rebootissa, mutta uusista käsikirjoittajista tai ohjaajista ei vielä ole tietoa.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia