Jättibudjetti – näin paljon Iron Skyn jatko-osan tekeminen maksaa

Scifi-toimintaseikkailu Iron Sky the Coming Race on Suomen elokuvahistorian toistaiseksi kallein ei-animoitu filmituotanto, kerrotaan elokuvayhtiön tiedotteessa. Elokuvan budjetti on tiedotteen mukaan ennätykselliset 17 miljoonaa euroa.

Kahdeksan viikkoa kestävät jatko-osan kuvaukset alkavat 19. lokakuuta AED Studiolla Antwerpenissa, Belgiassa, jossa tuotanto rakennetaan kuuteen studiohalliin.

– Olo on rento huolimatta isoista puitteista – käsikirjoitus on timanttia ja työryhmä sekä näyttelijät ovat todella innoissaan. Meillä on monta ässää hihassa yleisölle tarjottavaksi enkä malta odottaa kuvausten alkua”, ohjaaja Timo Vuorensola hehkuttaa tiedotteessa.

Iron Sky -elokuvien rahoitus on nojannut koko niiden kymmenvuotisen historian ajan vahvasti yhteisön tukeen. Elokuvan tuotantoyhtiö Iron Sky Universe käynnisti tänään keskiviikkona 16.9. jälleen uuden joukkorahoituskampanjan nimeltä Iron Sky War Bond.

Iron Sky Universe laskee liikkeelle joukkolainan, jolle maksetaan 4-8 prosentin vuosikorkoa. Lopullinen korko määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan kampanjan aikana. Viimeistään kahden vuoden kuluttua yhtiö lupaa maksaa lainan takaisin. Lainatut rahat käytetään tukemaan elokuvatuotannon kassavirtaa.

– Jälleen, kyse on joukkovoimasta. Ilman pitkää historiaamme yleisön aktivoinnissa meillä ei olisi tämän kokoluokan elokuvabudjettia. Nyt on aika lanseerata jälleen uusi rahoitusväline, Iron Sky War Bond, tuottaja Tero Kaukomaa kertoo.

(Episodi/JH)

Aiheeseen liittyvät jutut