BBC:n Sherlock-sarjan kiehtovan ilkeänä professori Moriartyna tunnettu Andrew Scott vieraili Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Hän esittää uudistusmielistä pappia Ken Loachin ohjaamassa irlantilaisdraamassa Jimmy’s Hall. Elokuva kertoo 1930-luvun Irlannista, missä nykyaikainen kulttuuri iskee yhteen katolisen kirkon vanhoillisuuden kanssa.
Haastattelu: Päivi Laajalahti
Kuva: Ursula Borg
Olet itse syntynyt Irlannissa. Antaako Loachin elokuva mielestäsi rehellisen kuvan kotimaastasi?
Näin uskoisin. Katolisen kirkon valta oli tuolloin suuri, liian suuri mielestäni. Taiteiden ja sananvapaus ovat minulle näyttelijänä tärkeitä, joten siksi elokuvankin aihe on tärkeä. Oma roolini elokuvassa on melko pieni, mutta Ken Loach halusi antaa helposti yksiulotteiseksi instituutioksi jäävälle katoliselle kirkolle myös inhimillisemmät kasvot. Elokuvassa on kohtaus, jossa roolihahmoni nousee vastustamaan vanhempaa ja kokeneempaa pappia. Mielestäni oli tärkeää nähdä Irlannista myös tällainen modernimpi puoli.
Olitko toivonut pääseväsi työskentelemään Loachin kanssa jo aiemmin?
Kyllä! Olen aina sanonut, että menisin vaikka huolehtimaan kuvausten cateringistä, jotta saisin työskennellä hänen kanssaan. Hän on suuri sankarini. Tarvitsemme sellaisia elokuvantekijöitä kuin hän. Hänen elokuvansa ovat minulle erittäin tärkeitä, ja hänen kanssaan työskentely tekee minut erittäin ylpeäksi. Ken ei järjestä elokuviinsa koekuvauksia, vaan hän vain tapaa näyttelijöitä ja keskustelee heidän kanssaan. Hän on hyvin tarkka siitä, että rooleihin valitaan näyttelijöitä, jotka eivät ole kovin kaukana elokuvan hahmosta ja ovat mahdollisesti kotoisin samalta alueelta. Jimmy’s Hall sijoittuu Länsi-Irlantiin, ja isäni on kotoisin samalta seudulta.
Millaista Loachin kanssa työskentely oli?
Kenillä on hyvin omintakeinen tapa työskennellä näyttelijöidensä kanssa. Hän ei anna heille käsikirjoitusta vaan paperinpalasen, jolle on kirjoitettu kyseisen hahmon vuorosanojen luuranko kuvauspäivänä. Kukaan tiedä oman hahmonsa kaarta etukäteen ja Ken saattaa jopa estää tapaamasta joitakin tiettyjä näyttelijöitä. Hänen tapansa työskennellä on erittäin jännittävä, mutta samalla kaikki on hyvin rentoa. Näytteleminen ei tunnu näin näyttelemiseltä vaan palalta elämää. Kuvauspäivänä joku vain sanoo jotain, joku tulee ovesta ja Ken laittaa kameran päälle ja sanoo ”action”. Se on hyvin raikas tapa toimia, pidän siitä todella paljon.
Miten päädyit elokuvan papin rooliin? Sinuthan tunnetaan roistona! Millaisena näet oman roolisi?
Se oli oikeastaan aika ilahduttavaa. En tiedä oliko Ken edes nähnyt Sherlockia. Uskon että hän oli paljon enemmän kiinnostunut siitä, millainen olen ihmisenä. Oli hienoa että hän pystyi näkemään roolin minussa, sillä enhän tietenkään ole roisto oikeassa elämässä. Roolini on ehkä lähempänä oikeaa persoonaani kuin mikään muu tekemäni.
Olet viime aikoina tehnyt toisenkin poliittisesti kiinnostavan elokuvan. Tositapahtumiin pohjautuva Pride sai juuri Yhdysvaltojen ensi-iltansa. Se kertoo nuorista, jotka keräävät rahaa lakossa oleville kaivostyöläisille.
Pride tulee Suomeen tammikuussa! Se on uskomaton tositarina kahden erilaisen ryhmän ystävyydestä, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä. Voisin oikeastaan kuvailla sitä kahden ihmisryhmän väliseksi romanttiseksi komediaksi. Se on erittäin hauska ja koskettava elokuva solidaarisuudesta ja ystävällisyydestä, siitä kuinka me kaikki olemme itse asiassa paljon samanlaisempia kuin usein kuvittelemme olevamme.
Olet itse avoimesti kertonut olevasi homo. Mitä mieltä olet tällaisten hahmojen esittämisestä?
Juuri näin. Mielestäni on kuitenkin hienoa, että ei tarvitse olla rodullisesti vähemmistössä uskoakseen rodulliseen tasa-arvoon, tai nainen uskoakseen naisten oikeuksiin, eikä tarvitse olla homo uskoakseen homojen oikeuksiin. Pridessa keskiössä ovat ihmiset. Siitä haluttiin tehdä mainstream-elokuva, jota kuka tahansa voisi tuoda isovanhempansa tai lapsenlapsensa katsomaan. Vaikka se kertoo kahden erilaisen yhteisön välisestä suhteesta, se on todella kertomus siitä, mitä on olla inhimillinen ihminen.
Nousit näyttelijänä suuren maailman tietoisuuteen Sherlock Holmesin pahimpana vihamiehenä, yliälykkäänä Moriartynä. Rooli toi sinulle pari vuotta sitten BAFTA-palkinnon ohi näkyvämmässä tohtori Watsonin roolissa olevan kollegasi Martin Freemanin. Mikä on Moriartyn suosion salaisuus?
Moriarty on todella hyvin kirjoitettu hahmo ja tekijät ovat olleet hyvin huolellisia siinä, että hahmoa ei ole käytetty liikaa. Halusin luoda hänestä hahmon, joka on tietyllä tapaa leikkisä ja charmantti, jonka katsomisesta voi nauttia. Moriarty on hyvin tunnettu kirjallinen hahmo joka tapauksessa, joten uskon että myös se auttoi, samoin näyttelijöiden välinen kemia. Pääasiallisesti kuitenkin uskon, että salaisuus on käsikirjoituksessa.
Sherlockin kolmannen kauden huikean päätöksen jälkeen varmasti odotat innolla seuraavaa tuotantokautta?
Hahahaa, arvasin, että kysyt tätä! Kuten hyvin tiedät, en voi vastata mitään (nauraa).
Olemme viime vuosina nähneet useiden brittinäyttelijöiden nousun karismaattisten roistojen rooleihin suurissa franchiseissa. Voisitko kuvitella itsesi tällaiseen rooliin?
Uskon että monet näyttelijät haluavat tehdä jotain sellaista, mitä eivät ole tehneet aikaisemmin. Ymmärrän, että jos on näytellyt sankaria, haluaa esittää välillä pahista. Olen mielestäni tehnyt paljon roistojen rooleja ja siksi haluankin tehdä jotain muuta, sellaisia elokuvia kuin Pride tai mitä olen tehnyt teatterissa. Haluaisin itse asiassa tehdä romanttisen komedian, sillä mielestäni hyvät romanttiset komediat ovat usein aliarvostettuja.
Jimmy’s Hallin viimeinen näytös R&A:ssa 25.9. kello 21 (Kinopalatsi 6).