Joaquin Phoenix ryntäsi ulos haastattelusta, kun häneltä kysyttiin voisiko Joker aiheuttaa oikean maailman väkivaltaa

Phoenix ei näköjään välittänyt toimittajan kysymyksestä.

21.9.2019 16:06

Joker-tähti Joaquin Phoenix oli The Telegraphin haastattelussa, kun toimittaja kysyi häneltä, että voisiko elokuva mahdollisesti aiheuttaa oikean maailman väkivaltaisuuksia.

Phoenix nousi ylös ja käveli ulos.

Elokuva on aiheuttanut kuohuntaa somessa, koska ihmiset väittävät sen ylistävän väkivaltaa. Näiden ihmisten mielestä elokuva antaa ylistävän kuvan valkoisesta heteromiehestä, joka ryhtyy kouluampujaksi tai massamurhaajaksi, koska tätä on kiusattu tai kokee jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ihmiset ovat pelänneet elokuvan aiheuttavan jokerikopioita, jotka matkivat pääosahahmo Arthur Fleckin, yksinäisen hullun väkivaltaisia tekoja.

Jokerin ensi-ilta on siis vasta 4. lokakuuta, eikä elokuvan ole nähnyt kuin kourallinen kriitikoita ja festarikävijöitä, joten somekuohuntaa voi pitää hiukan ennenaikaisena.

Suurin osa kriitikoista on kuitenkin rakastunut elokuvaan. Jokerille annettiin kahdeksan minuutin suosionosoitukset Venetsian filmijuhlissa. Se voitti myös festivaalien pääpalkinnon. Samalla Phoenixille povataan Oscar-pystiä parhaasta pääosaroolista.

Elokuva on myös saanut huippuarvosanoja kriitikoilta.

Ohjaaja Todd Phillips kertoo elokuvan vaikutteina olleen 70- ja 80-lukujen hahmotutkielmat kuten Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän, Sidney Lumet’n Serpicon ja Martin Scorsesen Taksikuskin, Kuin raivo härän sekä Koomikkojen kuninkaan.

– Elokuva kertoo empatian puutteesta eikä politiikasta. Empatian puutetta oli havaittavissa kaikkialla maailmassa, kun kirjoitimme käsikirjoituksen, samaa on luultavasti vieläkin ilmassa. Se on elokuvan suurin teema, Phillips kertoo.

– Elokuvan väkivalta on realistista, mutta ei sitä ole niin paljon kuin vaikkapa John Wick 3:ssa. Juuri realismin takia ihmisillä on vaikeuksia hahmottaa elokuvaa, ja se tuntuu lopulta voimakkaalta iskulta palleaan, Phillips kertoo.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa