Johnny Depp, Daisy Ridley, Penelope Cruz ja Michelle Pfeiffer sekoittuvat Idän pikajunan arvoitukseen – ensimmäinen traileri hivelee silmiä

Hercule Poirot palaa valkokankaalle klassikkotarinan uudessa versiossa.

1.6.2017 19:05

Kenneth Branagh’n (Thor, Cinderella) ohjaamasta Murder on the Orient Express -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri, joka antaa esimakua visuaalisesti vaikuttavan murhamysteerin sisällöstä.

Agatha Christien romaaniin perustuvassa elokuvassa hoksottimiaan hallitseva Hercule Poirot saa selvitettäväkseen junassa tapahtuneen murhan, jonka ratkeamista ovat helpottamassa ja vaikeuttamassa sangen värikäs joukko matkustajia.

Michael Greenin (Logan, Blade Runner 2049) käsikirjoittaman elokuvan pääosissa nähdään koko sakki Hollywoodin tunnetuimpia näyttelijöitä. Branagh’n lisäksi kangasta koristavat mm. Penelope Cruz, Judi Dench, Willem Dafoe, Johnny Depp, Josh Gad, Michele Pfeiffer ja Daisy Ridley.

Lisää luettavaa