Jurassic World: Dominion voitti jo palkinnon vaikkei elokuvaa ole edes julkaistu

Saattoipa mennä oikeaan osoitteeseen.

30.11.2020 01:21

Jurassic World: Dominion on ollut vaikea tuotanto koronaviruksen vuoksi. Elokuva on kuitenkin nyt saatu valmiiksi – noin 40 000 koronatestin jälkeen.

Vaikka korona oli uhkana niin ihmisille kuin tuotannollekin, kuvausryhmä ja näyttelijät elivät Colin Trevorrowin mukaan kirjaimellisesti yhdessä. Kuten kerroimme aiemmin, he söivät, kuntoilivat, pitivät hauskaa ja heittivät frisbeetä yhdessä.

Koronaponnistelut ovat olleet sen verran uraauurtavia, että tuotanto sai siitä palkinnon. Asiasta tiedotti Production Guild of Great Britain, joka piti palkintogaalansa viikonloppuna. Gaalan tarkoituksena on palkita sellaiset tahot, jotka työskentelevät televisio- ja elokuvatuotantojen taustalla.

Jurassic World: Dominionin tuotantoryhmä voitti PGGB Innovation Award -palkinnon turvallisuuskäytäntöjen luomisesta ja työskentelemisestä valtavan ihmisjoukon kanssa ikävistä olosuhteista huolimatta.

British Film Commission -järjestön tuotantojohtaja Samantha Perahia kehui Jurassic World: Dominionin tiimin tehneen teoreettisista covid-19-protokollista käytäntöä. Perahisin mukaan heidän kokemuksensa ovat korvaamattomia koronavirukseen liittyvän turvallisuuden varmistamisessa muissakin isoissa tuotannoissa.

Jurassic World: Dominion -elokuvan ensi-ilta on näillä näkymin kesäkuussa 2022.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa