Av-kääntäjät Timo Porri ja Janne Staffans tarvitsevat työssään paitsi hyvää kielitaitoa myös laajan yleissivistyksen.
Jos tilaa riittää, niin käännöstä elävöitetään vivahdesanoilla. Tiivistämisen ja rytmittämisen taito ovat hyvän kääntäjän ammattivaatimuksia.
– Leffan teksti pyrkii kuulumaan aina sen hetkiseen kuvaan, kertoo av-kääntäjä Janne Staffans.
Asiat tulee myös kyetä ilmaisemaan ymmärrettävästi ja hyvällä kieliopilla. Valkokankaalla tämä näkyy yhtenä rivinä per kieli. Merkkejä rivissä on 45.
– Katsojalla on noin 1,5–2,5 sekuntia aikaa lukea teksti ja tajuta se.
Jos asiat ovat katsojalle vaikeita tai tieto uutta, niin niiden kertomiseen voidaan käyttää sekunnin verran enemmän aikaa.
– Kyse ei ole kuitenkaan mistään opetustilanteesta, tarkoitus on antaa katsojalle simppeli idea asiasta, huomauttaa Staffansin kollega Timo Porri.
– Valkokankaalla tekstin tulee olla ”näkymätöntä”, siihen ei saa kiinnittää liikaa huomiota.
Porri on ollut alalla 33 vuotta ja kääntänyt yli 1 100 elokuvaa. Hänen kääntäjänuransa alkoi vuonna 1979 englanniksi dubatulla saksalaiselokuvalla Jerry Cotton ja punainen Jaguaari.
Työssään kääntäjä käyttää muun muassa sanakirjoja ja kollegoita. Teknologian kehittymisen myötä työ taittuu kotona perusläppärillä ja yhdellä softalla, kun ennen tarvittiin videonauhurin, television ja tietokoneen kombinaatio.
– Alalla on ollut monta murrosta, sanoo Porri.
– Enää ei itse tarvitse istua mikrofoni kourassa leffateatterissa nauhoittamassa leffan ääniä c-kasetille ja sen jälkeen nakuttaa suomennosta matkakirjoituskoneella paperille.
30 vuotta sitten paperinivaska kiikutettiin ladottavaksi Interprintiin (sittemmin EuroLab), josta saatiin printtilista oikolukuun, ja sen jälkeen teksti syövytettiin filmille.
Filmikopiot jäivät pari vuotta sitten pois, joten nykyään kääntäjä saa leffan kotiin tai imuroitua sen netistä. Käyttöön voi usein tulla suttuinen mustavalkoinen miniversio, josta hädin tuskin näkee kuka puhuu.
– Ajastuksen sentään saa tehdä itse. Ennen joku muu päätti mihin kohtaan replat leffassa laitetaan, Staffans toteaa.
– Tosin joidenkin levittäjien elokuviin tulee valmiit englanninkieliset tekstitykset, joiden rytmiin meidän on mahdutettava molemmat kotimaiset, mikä vaikeuttaa työtämme huomattavasti.
EuroLab laittoi pillit pussiin digitalisoinnin myötä, joten Suomessa ei enää tehdä laajamittaista tekstitystyötä. Lähimmät yritykset sijaitsevat Tallinnassa ja Lontoossa.
Ammattikääntäjien työpanosta käyttävät mm. televisiokanavat ja elokuvayhtiöt. Porrilla hallussa on kielipari englanti–suomi. Staffans taitaa suomen, ruotsin ja englannin kielet. Hän kääntää myös ulkomaille tarjottavia kotimaisia elokuvia.
Porrin kielitaito tuli Britanniassa asuessa ja eläintiedettä opiskellessa. Staffans opiskeli Suomessa yliopistolla kaikki mahdolliset käännöskurssit; siihen aikaan ei ollut virallista av-kääntämisen koulutusta. Staffans käänsi kaiken minkä käsiinsä sai ja kykeni lopulta elättämään itsensä käännöstöillä:
– Suurin osa alalla nykyään olevista on käännösfirmojen palveluksessa. Meitä friikkuja on enää kourallinen jäljellä.
Maailman ja markkinoiden globalisaatio näkyy kääntäjienkin työssä; työt valuvat suurille käännöstoimistoille ja ensi-illat koordinoidaan maailmanlaajuisesti, joten kiire sotkee paljon.
– Aikataulut ovat järkyttäviä. Viimeksi tein kaksi elokuvaa kahdessa viikossa ja molemmat kahdelle kielelle, suomeksi ja ruotsiksi, huokaa Staffans.
Ihanteellista olisi, jos kääntämiseen saisi käyttää viikon kieltä kohden. Toisaalta hyvän käsikirjoituksen voi kääntää nopeastikin.
– Sellainen flow löytyi esimerkiksi American Beautystä ja Leaving Las Vegasista, sanoo itsekin käännöstyön nopeutta hämmästellyt Staffans.
Huonot toimintapläjäyksetkin voivat kääntyä nopeasti – niiden harvat repliikit toistavat itseään tyyliin ”pää kiinni ja kädet ylös”. Haasteena latteassa dialogissa on saada se mielenkiintoiseksi.
– Replojen määrä määrittää työhön kuluvaa aikaa. Latteassa toimintaleffassa niitä voi olla 500.
Normaalissa leffassa repliikkejä on noin 1 000. Jos repliikkien määrä lähenee kahtatuhatta, niin silloin siinä puhutaan ja paljon. Kuten Lincolnissa.
– Se oli hemmetin vaikea elokuva kääntää. Leffa käsitteli USA:n sisällissodan historiaa aikakautena, jolloin republikaanit olivat hyviä ja demokraatit pahoja.
Staffans otti käännöstyön lähtökohdaksi sen, että elokuvaa katsomaan tullut tietää aiheesta jotain.
Kääntäjä tarvitsee työssään kielitaidon ja matemaattisen ajattelun lisäksi myös erinomaista yleistietämystä. Aihepiirit vaihtelevat oikeussalidraamasta lääketieteeseen. Porri on usein saanut apua yliopistojen eri tiedekunnilta ja esimerkiksi pelastuslaitoksilta.
– Harmaita hiuksia aiheuttavat biologia ja vaikkapa eri maiden viranomaisten arvot. Master & Commander -leffassa tarvitsin vanhaa merisota- ja merisanastoa, Porri kertoo.
Hän kääntyi Suomen merivoimien esikunnan puoleen, jossa laitettiin pystyyn komitea Porrin kielipulmien ratkaisemiseksi. Hyvää palautetta tuli.
– Mulla on vieläkin se Hesarissa ollut arvostelu tallella, Porri nauraa.
Asiantuntijoiden käyttö on kuitenkin vähentynyt internetin myötä.
Kääntäjän täytyy myös tajuta mikä leffassa käytetyssä teknologiassa, aseissa tai vaikkapa lainsäädännössä on totta ja mikä keksittyä.
Joskus suomennos uudelle asialle jo keksitty, kuten Harry Potter -leffoissa, jotka Porri suomensi ja Staffans käänsi ruotsiksi. Niissä Porrin työtä helpotti kirjojen suomentajan, Jaana Kapari-Jatan, tekemä urakka.
– Itsekin on kiva keksiä uusia sanoja, sanoo Men in Blackiin uusia vempainten nimiä keksinyt Porri.
Porrista on kiva kääntää toimintakomedioita herkullisen kielen takia. Kauhuleffatkin taittuvat, vaikka hän ei niitä mielellään teekään.
– Ne pelottivat varsinkin silloin, kun asuin vuosia yksin maalla. Kissa onnistui säikyttelemään minut töiden lomassa aina välillä melkein hengiltä.
Staffansin tukan nostaa pystyyn huono käännös:
– Sellaisessa alkuperäiskieli paistaa läpi. Kääntäjän täytyy ennen kaikkea miettiä, miten suomalainen asian sanoisi.
Se, mitä sankari heittää läppänä, ei välttämättä taitu suomeksi – ainakaan saman mittaisena, oli alkuperäiskieli sitten runollista ranskaa tai vilkasta amerikanenglantia.
– Etenkin suomea, äidinkieltään, pitää osata, huomauttaa Porri.
– Käännöstöille on isoille toimistoille ulkoistamisen myötä tullut tappotahti, ja se näkyy heikkona suomen kielenä. Esimerkiksi anglismeihin törmää nykyään hyvin paljon.
Kääntäjien työ on hyvin näkyvää, joten ala on altis arvostelulle. Staffans ja Porri kokevat kuitenkin, ettei palautetta – hyvää tai huonoa – tule tarpeeksi.
Kulttuurieroja on vaikea kääntää. Vitsi voi mennä ohi, koska alkuperäismaan paikallinen julkkis ei välttämättä sano suomalaiselle katsojalle yhtään mitään. Kielen tuomia ongelmia esiintyy paljon.
– Joskus kääntäjän saamassa tekstiversiossa on selitetty helkkarin tarkkaan että ”honey” on hellittelytermi, ei ruoka-aine. Mutta oikeasti tärkeitä juttuja ei selitetä mitenkään, Staffans toteaa.
Juuri tällaisissa jutuissa kääntäjän ammattitaito punnitaan. Saako ”cotton candy” suomennoksen hattara vai puuvillasiemenkarkki, joka aikanaan tuli televisiossa nähtyä.
Kerran eräs kääntäjä käänsi aivan kaiken, mitä ohjelmassa puhuttiin. Tv-ruutuun tuli kahdeksan riviä tekstiä, eikä niitä ehtinyt lukea millään. Kääntäjän työ onkin valintojen tekemistä.
– Leffan lajityyppi ratkaisee, sanoo Staffans.
Kaikkiaan kääntäjän työ on yksinäistä puurtamista.
– Mökkihöperyys on meidän ammattitauti, virnistää Staffans, joka ei ole pitänyt kesälomia vuosikymmeniin.
Teksti: Anna-Maria Talvio
Kuvat: Eemeli Kiviniemi