Kaikki mitä olet aina halunnut tietää agentti 007:stä – 50 Bond-faktaa

22.10.2015 17:32

Uusi Bond-seikkailu 007 Spectre saapuu teattereihin 30. lokakuuta. Sen kunniaksi kaivoimme esiin artikkelimme, jossa esitellään 50 Bond-faktaa. Juttu on julkaistu alun perin Casino Royalen ensi-illan aikoihin Episodissa 9/2006.

Teksti: Jouni Vikman

1. Ian Fleming (1908–1964) kirjoitti 1953–1964 12 James Bond -kirjaa ja kaksi lyhyttarinakokoelmaa, jotka ovat antaneet nimen 16 Bond-elokuvalle. Harva elokuva seuraa kirjaa edes minimaalisesti. Fleming on kirjoittanut myös lastenkirjan Chitty Chitty Bang Bang (1964), josta tehtiin elokuva 1968.

2. Rankasti alkoholia ja tupakkaa käyttänyt Fleming kuoli 1964 sydänkohtaukseen. Osasyyksi on sanottu Pallosalama-kirjaan ja -elokuvaan liittyvien oikeustaisteluiden aiheuttama stressi. Hän ehti nähdä vain kaksi ensimmäistä Bond-filmatisointia, Salainen agentti 007 ja tohtori No (Dr. No, 1962) ja Salainen agentti 007 Istanbulissa (From Russia with Love, 1963).

3. Lintubongaaja Fleming otti nimen agentilleen A Field Guide to the Birds of the West Indies -kirjan kirjoittajalta. Kahdennessakymmenennessä Bondissa, Kuolema saa odottaa (Die Another Day, 2002), James Bond nähdään rannalla lukemassa ko. opusta.

4. Harry Saltzman ehätti ostamaan elokuvaoikeuksia Flemingiltä, mutta hänellä ei ollut rahaa niiden tekemiseksi. Oikeuksia havitellut Albert R. Broccoli ehdotti Saltzmanille yhteistyötä ja he perustivat EON-tuotantoyhtiön valmistamaan Bond-elokuvia. EON tulee sanoista Everything or Nothing. Heidän myöhempi tuotantoyhtiönsä Danjaq sai nimensä miesten puolisoista Dana Broccolista ja Jacqueline Saltzmanista.

5. 1961 kirjoitetusta kahdeksannesta Bond-romaanista Pallosalama (Thunderball) piti tulla ensimmäinen Bond-elokuva, mutta kirjan tekijänoikeuskiistojen vuoksi päädyttiin 1958 kirjoitettuun kuudenteen kirjaan Dr. No, joka sopi elokuvantekijöille vähäisten kuvauspaikkojensa ja tehostevaatimusten johdostakin.

6. Sean Connery esitti 1962–1971 James Bondia 32-vuotiaasta 41-vuotiaaksi kuudessa elokuvassa. 1983 valmistuneessa epävirallisessa Bond-elokuvassa Älä kieltäydy kahdesti (Never Say Never Again) hän oli 53. George Lazenby 1969 oli ainoan Bondinsa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvan (On Her Majesty’s Secret Service) aikaan 30-vuotias. 1973–1985 Bondia esitti seitsemästi Roger Moore, joka vanheni 46 vuodesta 58:aan. Hänet korvasi 1987 43-vuotias Timothy Dalton, joka joutui luopumaan urakasta toisella yrittämällä 1989 45-vuotiaana. Pierce Brosnan pysyi kehässä neljän elokuvan ajan 1995–2002. Hän aloitti 42-vuotiaana ja lopetti 49-vuotiaana. 38-vuotias Daniel Craig sopii joukkoon ainakin ikänsä puolesta.

7. Kaikki Bond-näyttelijät ovat Yhdistyneiden kuningaskuntien kansalaisia. Sean Connery on skotti, George Lazenby on syntynyt Australiassa ja muutti Lontooseen vain muutama vuosi ennen läpimurtoaan. Roger Moore ja Daniel Craig ovat englantilaisia. Timothy Dalton on kotoisin Walesista ja Pierce Brosnan Irlannista.

8. Sean Connery käyttää peruukkia kaikissa Bond-elokuvissaan.

9. Ensimmäisen Bondin, Dr. No’n tekeminen maksoi miljoona dollaria ja sen tekeminen oli keskeytyä jo budjetin ylitettyä 100 000 dollaria, koska sen ei uskottu tuottavan voittoa. Uuden Casino Royalen arvioitu budjetti on 72 miljoonaa dollaria. Viimeisen Brosnan-Bondin, Kuolema saa odottaa budjetiksi on sanottu 142 miljoonaa dollaria.

10. Nykyään Bond-elokuvat ovat haluttuja tuotesijoittelumainoskohteita. Vielä kolmannessa Bond-elokuvassa 007 ja Kultasormi (Goldfinger, 1964) tekijät joutuivat maksamaan Aston Martin -auton käytöstä, mutta eivät enää elokuvan menestyksen jälkeen. Huominen ei koskaan kuole (Tomorrow Never Dies, 1997) kattoi ensimmäisenä kaikki tuotantokulunsa mm. BMW:n, L’Orealin ja Heinekenin tuotesijoitteluilla. Kuolema saa odottaa teki ennätyksen 120 miljoonan tuotesijoittelusopimuksilla mm. Aston Martinin, Jaguarin ja Revlonin kanssa.

11. ”Bond-laulu” on tärkeä osa elokuvia. Shirley Bassey on saanut kunnian laulaa teemalaulu kolmesti: Goldfinger, Diamonds Are Forever ja Moonraker.

12. Golden Globe -ehdokkaina parhaasta elokuvakappaleesta ovat olleet Matt Monron From Russia with Love, Carly Simonin Nobody Does it Better (007 rakastettuni, 1977), Sheena Eastonin For Your Eyes Only, Duran Duranin A View to a Kill, Sheryl Crow’n Tomorrow Never Dies ja Madonnan Die Another Day. Nobody Does it Better ja Paul McCartney & Wingsin Live And Let Die ovat olleet myös Oscar-ehdokkaina.

13. Sheena Easton on ainut tunnuskappaleen esittäjä, joka nähdään esittämässä kappale itse elokuvassa. For Your Eyes Only -elokuvan alkutekstejä hyödynnettiin myös kappaleen videolla. Die Another Day -kappaleen esittäjä Madonna nähdään vastaavassa elokuvassa miekkailunopettajana.

14. Ensimmäisessä Bondissa ei vielä ollut erillistä tunnuskappaletta, mutta Dr. No teki tunnetuksi James Bond -teeman. Tunnuskappaleella on eri nimi kuin elokuvalla seuraavissa tapauksissa: Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (kappale: Louis Armstrongin We Have All the Time in the World), 007 rakastettuni (Nobody Does It Better) ja Octopussy (Rita Coolidgen All Time High).

15. Jotkut tilatut Bond-kappaleet eivät päätyneet elokuviin. Sellaisia ovat mm. Dionne Warwickin Mr. Kiss Kiss Bang Bang, joka hävisi Tom Jonesin Thunderballille ja Blondien For Your Eyes Only (löytyy levyltä The Hunter). Myös You Only Live Twicesta on olemassa eri versio kuin Nancy Sinatran elokuvaan päätynyt hieno kappale. Alice Cooper väittää Muscle of Love -levynsä Man with the Golden Gunin olleen alunperin tarkoitettu samannimiseen elokuvaan. Levy-yhtiö veti Ace of Basen Goldeneye-projektista ja heidän kappaleestaan tuli The Juvenile levylle Da Capo. Tuottajat hylkäsivät Pulpin kappaleen Tomorrow Never Dies -elokuvaan ja se päätyi Help the Aged -singlen b-puoleksi nimellä Tomorrow Never Lies, joka oli myös elokuvalle alunperin aiottu nimi.

16. The World Is Not Enough (Kun maailma ei riitä) ei perustu nimenä Flemingin kirjaan, vaan se on Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -kirjassa ja -elokuvassa mainittu Bondin suvun motto. Myös Pierce Brosnan puhuu motosta itse elokuvassa.

17. Kansainvälinen rikollisjärjestö SPECTRE ja Ernst Blofeld lakkasivat olemasta James Bondin arkkivihollisia Timantit ovat ikuisia (Diamonds Are Forever, 1971) elokuvan jälkeen, koska niiden tekijänoikeudet siirtyivät oikeuden päätöksellä Flemingin perikunnalta osana Pallosalaman oikeuskiistaa. Vuonna 1981 Blofeldin oloista mutta nimeämättömäksi jäänyttä hahmoa käytettiin kuitenkin vielä Erittäin salaisen alkutoimintakohtauksessa. SPECTRE ja Blofeld palasivat epävirallisessa Bondissa Älä kieltäydy kahdesti, koska oikeudet omisti tuottaja Kevin McClory.

18. Sean Conneryn paluustaan Timantit ovat ikuisia -bondiin Lazenbyn Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa jälkeen vaatima 1,25 miljoonaa dollaria oli tuolloin ennenkuulumaton palkkio. 1973 häntä ei silti saatu houkuteltua Elä ja anna toisten kuolla -elokuvaan (Live And Let Die) edes 5,5 miljoonalla dollarilla. Siitä tuli Roger Mooren ensimmäinen Bond.

19. Sean Conneryn tilalle ennen Roger Moorea harkittiin Burt Reynoldsia, Paul Newmania ja Robert Redfordia, mutta he eivät amerikkalaisina kelvanneet tuottaja Broccolille.

20. Roger Moore olisi ollut jo alun perin Ian Flemingin mieleen Bondiksi, mutta näyttelijä oli tuolloin sidottu Pyhimys-sarjaansa. Fleming olisi halunnut ensimmäiseksi Bond-konnaksi Dr. No’ksi sukulaisensa Christopher Leen. Lee esitti Mooren Bondin vastustajaa elokuvassa 007 ja kultainen ase (The Man with the Golden Gun, 1974).

21. Roger Mooren sopimuksen mukaan hänellä piti olla kuvausten aikana käytettävissään käsin tehtyjä Monte Cristo -sikareita. Mooren viimeisen Bondin, 007 ja kuoleman katse (A View to a Kill, 1985), kuvauksista sikarilasku oli noin 2150 euroa.

22. Bond-elokuvien pääkonnalla on yleensä erikoinen avustaja, joka tekee likaiset työt. Suosituimpia näistä sivuosanesittäjistä ovat olleet Kultasormen Oddjob ja 007 rakastettuni -elokuvassa (The Spy Who Loved Me, 1977) ensikerran esiintynyt Jaws, joka nähtiin myös Kuuraketissa (Moonraker, 1979). Oddjobin esittäjä Harold Sakata perusti kokonaisen uran hahmolle, jota on matkittu monissa elokuvissa. Richard Kiel esitti hyvin Jaws-tyylisen roolin Hopeanuoli-elokuvassa, vuosi ennen 007 rakastettuni -Bondia.

23. Richard Kiel käytti näyttäviä teräshampaitaan vain silloin, kun kohtaus vaati suun pitämistä auki ja silloinkin vain joitakin sekunteja kerrallaan proteesien aiheuttamasta kivusta johtuen.

24. Kuuraketin kohtaus taistelusta laskuvarjosta vapaassa pudotuksessa kesti vain pari minuuttia, mutta sen kuvaaminen kesti viisi viikkoa ja vaati 88 hyppyä, koska käyttökelpoista materiaalia oli mahdollista saada vain muutamia sekunteja per hyppy.

25. Virallisiksi Bondeiksi lasketaan tuottaja Albert R. Broccolin tai hänen perheyrityksensä tuottamat elokuvat. ”Epävirallisia” ovat 1967 tehty komedia Casino Royale ja 1983 tehty Älä kieltäydy kahdesti, jossa Sean Connery palasi vielä kerran Bondin rooliin.

26. Älä kieltäydy kahdesti oli tv:ssä pinnalle päässeen Rowan Atkinsonin ensimmäinen valkokangaselokuva. Hän esittää Sean Conneryn vähemmän välkkyä apuagenttia. Näyttelijöiden taisteluopettajana toimi Steven Seagal, viisi vuotta ennen oman elokuvauransa alkua.

27. James Bond -elokuvat eivät ole kärsineet leikkauksista valkokankaalla – videolevityksessä sen sijaan on ollut pätkittyjä versioita. Octopussy – mustekala -elokuvasta jätettiin ulkopoliittisista häveliäisyyssyistä kääntämättä repliikki, jossa kolmatta maailmansotaa lietsova karkurikenraali uhoaa olevansa ”neuvostoliiton sankari huomenna”.

28. Roger Moore pitää vähiten viimeisestä Bond-elokuvastaan Kuoleman katse. Elokuvan tekemisen aikaan huhuttiin Mooren suhtautuvan vastenmielisesti elokuvan tuhmaan tyttöön, Grace Jonesiin. Yleensä kanssanäyttelijöitään estottomasti kehuva Moore pysyi haastatteluissa vaiti Jonesista. Kuoleman katse on Jonesin silloisen poikaystävän, lihaskimppu Dolph Lundgrenin ensimmäinen elokuva. Hän esitti KGB-korstoa.

29. Timothy Daltonin tilalle Roger Mooren seuraajaksi elokuvaan 007 vaaran vyöhykkeellä (The Living Daylights, 1987) kaavailtiin Pierce Brosnania, Sean Beania, Christopher Lambertia ja Sam Neillia. Daltonia oli harkittu jo Sean Conneryn seuraajaksi Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvaan, mutta 25-vuotias mies piti itseään liian nuorena rooliin.

30. 007 ja lupa tappaa (Licence to Kill, 1989) oli ensimmäinen Bond-elokuva, joka ei ottanut nimeään Flemingin romaanista tai novellista. Samalla se oli viimeinen Bond M.I.6-pomo M:n esittäjälle Robert Brownille, neiti Moneypennyä esittävälle Caroline Blissille ja sankarilleen Timothy Daltonille.

31. Lupa tappaa -elokuvan huono menestys, kiistat tavaramerkin omistuksesta ja epävarmuus Timothy Daltonin jatkosta venyttivät välin seuraavaan Bond-elokuvaan 007 ja kultainen silmä (GoldenEye, 1995) ennätyksellisen pitkäksi, kuudeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi.

32. Timothy Daltonin korvaajaksi GoldenEyessa ennen Pierce Brosnania kaavailtiin Liam Neesonia, Mel Gibsonia, Sam Neillia ja Hugh Grantia.

33. Vielä 1999 Britannian tiedustelupalvelu M.I.6 yritti estää Kun maailma ei riitä -elokuvan (The World’s Not Enough) yhden kohtauksen kuvaamisen päämajansa ympäristössä turvallisuussyihin vedoten. Britannian kulttuuri- ja ulkoministerit antoivat kuitenkin luvan. Bond mainitaan Britannian salaisen palvelun sivuilla vain Usein kysytyissä kysymyksissä. Sivusto www.mi6.co.uk on epävirallinen James Bond -fanisivu, eikä sillä ole mitään tekemistä M.I.6:n (tai virallisemmin Secret Intelligence Servicen eli SIS:n) kanssa.

34. Kuolema saa odottaa oli kahdeskymmenes virallinen Bond-elokuva, minkä johdosta siitä on löydettävissä viittauksia sarjan kaikkiin aikaisempiin elokuviin alkaen Halle Berryn maihinnoususta bikineissä.

35. ”Bond-drinkin” eli vodkamartinin resepti: 4 osaa vodkaa, 1 osa kuivaa vermouthia ravistellaan huolellisesti jäiden kanssa, kaadetaan jäähdytettyyn cocktail-lasiin ja tarjoillaan vihreän oliivin ja ohuen sitruunankuorisuikaleen kera. Drinkki ravistellaan vodkan vuoksi. Ginimartinia eli Dry martinia ei ravistettaisi samentumisen ehkäisemiseksi. Samasta syystä juoma on jäähdytettävä jääkylmäksi.

36. Casino Royale -kirjassa mainitaan myös sankarittaren mukaan nimetty Vesper-drinkki: 3 osaa giniä (Gordon’s), 1 osa vodkaa, puoli osaa vermouthia (Lillet) ravistellaan jäiden kanssa, kaadetaan sampanjalasiin ja tarjoillaan ohuen sitruunankuorisuikaleen kera.

37. Nimihahmon lisäksi Bond-elokuvissa on muutamia toistuvia rooleja. M.I.6:n johtajaa, lyhyesti M, esitti 11 ensimmäisessä seikkailussa Bernard Lee. Hän kuoli syöpään Erittäin salaista (For Your Eyes Only, 1981) valmisteltaessa, eikä tuottaja Broccoli halunnut ketään muuta esittämään hahmoa elokuvaan ja M:n todettiin olevan ”lomalla”. Salaisen palvelun pomoksi tuli Octopussysta alkaen neljän elokuvan ajaksi Robert Brown. GoldenEyesta lähtien uusi M on ollut Judi Dench, joka on osassa myös Casino Royalea seuraavassa Bondissa. Bernard Leen muotokuva roikkuu Judi Denchin pöydän takana elokuvassa Kun maailma ei riitä. Lois Maxwell esitti M:n sihteeriä, neiti Moneypennya 14 ensimmäisessä Bondissa, sen jälkeen roolissa nähtiin kahdesti Caroline Bliss ja neljästi Samantha Bond. James Bondille erikoisia vekottimia näpertelevä Q tuli mukaan kolmannessa Bondissa, Kultasormessa. Siitä alkaen roolia esitti Kun maailma ei riitä -elokuvaan asti Desmond Llewelyn, pois lukien Elä ja anna toisten kuolla, jossa hahmo ei esiintynyt. Llewelynin kuoltua auto-onnettomuudessa tuli Kuolema saa odottaa -elokuvan Q:ksi Kun maailma ei riitä -seikkailussa Q:n tumpeloa apuria R:ää esittänyt John Cleese. Casino Royalessa ei ole ilmoitettu olevan Q:ta tai Moneypennya.

38. James Bondiksi Sean Conneryn tilalle kaavailtiin tv:n Batmanina tunnettua Adam Westiä ennen kuin George Lazenby sai roolin. Bondin muodonmuutos aiottiin aluksi selittää konnien hämäämiseksi tehdyllä kasvoleikkauksella, mutta lopulta päätettiin olla erikseen kiinnittämättä huomiota asiaan.

39. Bond-elokuvat menestyvät yleensä hyvästä kohtalaiseen. Kaksi tappiota Yhdysvaltain lippukassoilla tuottanutta elokuvaa ovat Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa ja Lupa tappaa. Niiden tähdet George Lazenby ja Timothy Dalton eivät enää saaneet jatkaa Bondeina.

40. Bond-tytön rooliin väitetään kuuluvan uran tuhoava kirous. Tosiasiassa moni Bond-tyttöä esittänyt näyttelijätär on tehnyt vallan mainion uran. Todennäköisesti kirous liittyy Bond-tytön kaavamaiseen kohtaloon joutua ennemmin tai myöhemmin Bondin lumoihin. Modernit näyttelijättäret eivät välttämättä ole halunneet tällaisia rooleja halunneet esittää ja Bondeissa onkin jo jonkin aikaa nähty omatoimisia ja vahvoja naisia – jotka ennemmin tai myöhemmin joutuvat Bondin lumoihin.

43. 007 ja Kultasormi -elokuvassa Bond-tyttö Shirley Eaton tapettiin maalaamalla hänet kultamaalilla, joka johti ihohuokosten tukkeutumiseen ja sitä kautta kuolemaan. Urbaanilegendoista huolimatta ihminen ei hengitä ihon kautta eikä tällä tavalla kuoleminen ole mahdollista. Sitkeät huhut väittivät kuitenkin Eatoninkin kuolleen kuvauksissa. Muutaman minuutin kohtausta varten Eaton joutui massiiviseen vartalomeikkaukseen, mutta maalin pois peseminen kesti vielä kauemmin.

41. Erittäin salaisessa nähty Cassandra Harris oli tuolloin naimisissa Pierce Brosnanin kanssa. Avioliitto päättyi Harrisin kuolemaan 1991. Brosnanista tuli James Bond 1995.

42. Todella upeeta -sarjasta tuttu Joanna Lumley teki yhden ensimmäisistä rooleistaan Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvan ”englantilaisena tyttönä”. Todella upeeta -sarjassa Lumleyn roolihahmo Patsy muistelee Bond-tyttönä olemistaan ja hänen ystävänsä Edina nauraa, ettei tämä koskaan ole ollut Bond-tyttö. Patsy vastaa olleensa elokuvassa James Bond Meets Black Emmanuelle.

45. Maud Adams on useimmin esiintynyt Bond-tyttö. Hän oli Christopher Leen tyttö Kultaisessa aseessa ja nimikonna Octopussyssa. Niiden lisäksi hän esiintyi Roger Mooren pyynnöstä A View to a Killin nimeämättömänä statistina. Nadja Redin esiintyi pikkurooleissa elokuvissa 007 Istanbulissa ja Goldfinger, Martine Beswick nähtiin elokuvissa 007 Istanbulissa ja Pallosalamassa, Mary Stavin vilahti Octopussyssa ja A View to a Killissä.

44. Bond-tytöiksi on harkitty myös Julie Christietä, Faye Dunawayta pariinkin otteeseen, Brigitte Bardotia, Catherine Deneuvea, Raquel Welchiä, Jane Fondaa, Sybil Danningia, Elizabeth Hurleyta, Elle Macphersonia, Monica Belluccia, Salma Hayekia, Catherine Zeta-Jonesia, Aishwarya Raita, Naomi Wattsia, Charlize Theronia, Thandie Newtonia, Angelina Jolieta, Rachel McAdamsia, Sienna Milleriä, Natasha Henstidgeä, Jessica Simpsonia ja Scarlett Johanssonia.

46. Bond-elokuva on voittanut kahdesti Oscarin. 007 ja Kultasormi sekä Pallosalama saivat palkinnon efekteistään. Lisäksi tuottaja Albert R. Broccoli sai elämäntyöpalkinnon 1982.

47. Bond-elokuvien näyttelijöistä Oscarin ovat voittaneet Sean Connery sivuosastaan Lahjomattomissa (The Untouchables, 1987) ja Die Another Dayssa esiintynyt Halle Berry pääosastaan Monster’s Ballissa (2001). ”Epävirallisessa” Älä kieltäydy kahdesti -elokuvassa esiintynyt Kim Basinger voitti sivuosa-Oscarin L.A. Confidentialista (1997).

48. Huonojen elokuvien Razzie-palkinnolle ovat olleet ehdolla Tanya Roberts Kuoleman katseen Bond-tyttönä ja Denise Richards Kun maailma ei riitä -elokuvan rakettitieteilijänä. Richards ja Pierce Brosnan olivat ehdolla myös huonoimpana valkokangasparina.

49. Daniel Craigin tilalle Pierce Brosnanin korvaajaksi mietittiin mm. intialaiskomistus Hrithik Roshania, Julian McMahonia ja Gerard Butleria.

50. Casino Royale sijoittuu ajallisesti ennen kaikkia sarjan aikaisempia elokuvia, James Bondin uran alkuun. Toisaalta sen maailma on päivitetty 1960-luvun kylmän sodan ajoista nykyaikaan, mikä aiheuttaa ajallisen epäjatkuvuuden muihin elokuviin nähden.

Lisää luettavaa