Kaikkien aikojen coolein etsivä tekee paluun valkokankaalle

Tunnaristaan Oscar-palkinnon ansainnut etsivä pitää naiset tyytyväisinä ja rikolliset telkien takana. Hän on monimutkainen mies, jota vain hänen naisensa ymmärtää…

21.1.2017 18:15

Ride Along 2 -ohjaaja Tim Story on kiinnitetty uuden Shaft-elokuvan ohjaajaksi.

Deadlinen mukaan uudessa elokuvassa seurataan legendaarisen John Shaftin poikaa, joka saa tehtäväkseen pyöriä lain molemmilla puolilla New Yorkissa. Shaftin uudet etsivähommat käsikirjoittavat Black-ish sarjan luonut Kenya Barris sekä Alex Barnow (Family Guy).

Alkuperäisen Shaftin roolissa nähtiin Richard Roundtree, joka esitti hahmoa ensimmäisen kerran Gordon Parksin ohjaamassa elokuvassa vuonna 1971. Erinomaisesti menestynyt ”blaxpoitaatio”-elokuva sai kaksi jatko-osaa. Vuonna 2000 sai ensi-iltansa John Singletonin ohjaama Shaft-remake, jonka pääosassa nähdään Samuel. L. Jackson.

 

Lisää luettavaa