Käsikirjoittaja paljastaa: Nicolas Cagen Teräsmies olisi ollut traumatisoitunut sekopää

31.10.2014 08:05

Kiitetyn Nightcrawlerin ohjannut ja käsikirjoittanut Dan Gilroy puhui Indiewiren haastattelussa myös Tim Burtonin ohjaamasta Teräsmies-elokuvasta, jonka viimeistä käsikirjoitusversiota hän oli työstämässä. Trikoisiin olisi sonnustautunut Nicolas Cage.

Projektin virallinen nimi oli Superman Lives. Gilroy otti ohjat, kun edelliset käsikirjoittajat, ensin Kevin Smith ja sitten Wesley Strick, olivat kirjoittaneet omat versionsa tarinasta. Smith on puhunut avoimesti erimielisyyksistään tuottaja Jon Petersin kanssa, mutta Gilroylla ei ole lainkaan samanlaisia kaunoja. Hän uskoo, että kyseessä olisi ollut kaikkien aikojen Teräsmies-leffa.

”Tim (Burton) olisi hoitanut homman kotiin. Ja Nic Cage, hyvä jumala!”

Käsikirjoitus olisi ottanut dramaattisia vapauksia sarjakuvista. Gilroy kertoo, että elokuvan Teräsmies ei olisi tiennyt kryptonilaisesta alkuperästään. Nicolas Cagen Teräsmies olisi käynyt elokuvan aikana terapiassa.

”Hänen suurin pelkonsa on olla avaruusolio. Teräsmiehellä on suhde Lois Lanen kanssa, mutta hän ei kykene sitoutumaan, koska hän ei tiedä, kuka hän on tai mitä hänelle tapahtuu. Hän toivoo, että hänellä on jokin psykologinen ongelma, koska hän haluaa olla ihminen.”

Myöhemmin trikoosankari tajuaa olevansa avaruusolio, kun Lex Luthor paljastaa Teräsmiehelle hänen aluksensa jäänteet.

”Se käsitteli psykologista traumaa. Rakastin sitä.”

Lähde: Indiewire

(Episodi/JA)

Lisää luettavaa