”Katastrofaalinen virhe” – Woody Allen katuu sopimustaan Amazonin kanssa

18.5.2015 12:59

Vaikka tuotteliaasti töitä tekevä Woody Allen saikin verkkojätti Amazonilta täysin vapaat kädet suostuessaan käsikirjoittamaan ja ohjaamaan kuusiosaisen sarjan yhtiön striimauspalvelulle, ei ohjaaja ole kovinkaan innoissaan sopimuksestaan.

”Se oli katastrofaalinen virhe minulle. Kamppailen sen kanssa”, Allen sanoi Cannesissa. ”Minun ei olisi pitänyt ryhtyä siihen. Ajattelin sen olevan todella helppoa, kuusi puolituntista. Ajattelin sen olevan helppo homma. Mutta se ei ole. Se on todella, todella vaikeaa.”

Allen kieltäytyi omien sanojensa mukaan Amazonin tarjouksista monta kertaa. Lopulta yhtiö sanoi, että Allen voi tehdä ihan mitä vain, sijoittaa sarjansa ihan mihin vain, kunhan toimittaa heille kuusi puolituntista jaksoa. Ja niinpä ohjaaja kaikkien painostuksesta suostui keikkaan.

”Olen katunut sitä joka hetki sen jälkeen, se on ollut niin vaikeaa… Toivon vain, että kun lopulta teen sen, he eivät ole täysin murtuneita, koska he ovat mukavia ihmisiä, enkä halua tuottaa heille pettymystä.”

Onko tämä vain Allenille tyypilistä hermostuneisuutta ja ahdistusta vai onko ohjaaja todella hukassa sarjaformaatin kanssa, se jää nähtäväksi. Allenin pitäisi saada sarjansa Amazonille vuonna 2016.

Lähde: Deadline

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa