Katie Holmes debytoi ohjaajana

18.9.2014 10:59

Katie Holmes on suunnittelemassa ohjausdebyyttiään.

Holmes aikoo toimia ohjaajana sekä näytellä Annie Weatherwaxin romaanin All We Had -elokuvasovituksessa. Kirja julkaistiin elokuussa.

Tarina kertoo köyhyyden äärirajoilla elävistä äidistä ja tyttärestä, jotka löytävät epätodennäköisen kodin amerikkalaisen pikkukylän kummallisista asukkaista. Holmes on kertonut odottavansa innolla, että pääsee tuomaan valkokankaalle Annien luomat uskomattomat henkilöhahmot.

Holmes on myös yksi tuottajista.

Lähde: Deadline Hollywood

(Episodi/RK)

Lisää luettavaa