Kätilön ohjaaja Antti J. Jokinen: ”Suomessa tehdään ehkä liikaa elokuvia”

2.9.2015 12:33

Antti J. Jokisen uusi elokuva kertoo suomalaisen Helenan ja saksalaisen SS-upseerin rakkaustarinan Lapin sodan kynnyksellä. Kansainvälistä uraa luonut ohjaaja kertoo mietteitään Kätilöstä ja lausuu myös muutamia valittuja sanoja suomalaisen elokuvan tasosta.

Teksti: Jussi Huhtala
Kuvat: Solar Films

Miksi päätit tarttua Katja Ketun romaaniin?
Minulle lähetetään kirjoja aika aktiivisesti. Tykkäsin Kätilöstä kun luin sen, ja mielestäni se asetelma oli niin hyvä. Kyllä täytyy olla täysi pöhkö, että alkaa tehdä rakkauselokuvia, koska se on helvetin vaikea konsepti. Yksi merkittävä asia oli se päähahmo, koska mielestäni se on kirjoitettu siten, että se on vähän niin kuin liikaa. Se oli tarpeettomasti kaikkea. Radikaali ja epävarma mutta erittäin määrätietoinen, ja sillä se loi ympärilleen oudon turvallisuuden tunteen, johon Johannes rakastui. Toinen asia mikä oli merkityksellistä oli se, että elokuvat myös pääsevät levitykseen ulkomailla. Tämä tarina yhdisti meidät isoon maailmansotaan, natseihin ja Euroopan historiaan. Tosin aluksi vähän huolestutti, onko se temaattisesti liikaa samanlainen kuin Puhdistus, mutta sitten huomasin, että ei se ole.

Romaani on hieno, mutta sitä ei varmaan ollut helppo siirtää valkokankaalle?
Aika monet ovat sanoneet, että ymmärsivät kirjan kun näkivät leffan (naurua). Se oli tosi hankala kirja adaptoida. Kaikki olivat sitä mieltä, että tästä ei pysty tekemään elokuvaa. Minä taas innostuin, että tästä haluan tehdä.

Puhdistuksen tullessa ensi-iltaan monet epäilivät, hallitsetko vakavan draaman teon. Eivät varmaan enää?
Minulle tuollainen ei koskaan ole ollut ongelma. Suomalaiset vain rakastavat leimata, tämä on leimaamisen kulttuuri. Markus [Selin] tunsi minut ja otti tavallaan riskin, koska Suomessa ei tunnistettu vielä mainosohjaajia draaman tekijöinä. Plus tietysti se, että jos olen kirjoittanut itse kässärin The Residentiin, johon tulee Oscar-voittaja näyttelemään. Elokuva ei onnistunut, mutta jos joku vielä kyseenalaistaa, siinä on ehkä jotkut muut ajatukset takana. Ihmisillä on omia stigmojaan, mutta eihän sitä elokuvantekijänä tietenkään mieti, mitä muut ajattelee. Otin Puhdistus-duunin vastaan kesken The Resident -elokuvan teon tietämättä mitä sen kanssa tapahtuu ja sanoin, että haluan tulla tekemään eurooppalaisen elokuvan. Ajattelin tämä tulee olemaan ihan fantastista, koska yhtäkkiä ei olekaan 13 tuottajaa istumassa selän takana, niin kuin on ollut koko musiikkivideo- ja mainosurani aikana. Jos joku epäili, niin ehkä ei ollut paneutunut asiaan.Katilo_pressi8_Elokuvan_tyoryhmaa._Keskella_ohjaaja_Antti_J

Molemmissa on aikakautena lähihistoria ja vahva naishahmo.
Aikakausi oli se sama, sitä en pystynyt muuttaa tietenkään (naurua). Vahvat naishahmot taas kiinnostavat minua sen takia, koska heidän kauttaan elokuvia tehdään melko vähän. Ja jos rehellisiä ollaan, niin Eurooppahan on vielä sellainen paikka, jossa pystyy tekemään naishahmoelokuvia ja ennen kaikkea draamaa, ja vielä että ihmiset käy niitä katsomassa. Amerikassahan ne on tosi pieniä independent-tuotantoja. Minulle naiset eivät ole mystisiä hahmoja, koska olen kasvanut vahvan äidin ja kahden sisaruksen kanssa.

Katja Kettu oli mukana elokuvakäsikirjoituksen laatimisessa. Millainen työnjako teillä oli?
Työryhmätyöskentely ei oikein minulle sovi. Kävimme Katjan kanssa keskustelun, ja sen jälkeen hän lähetti omia ideoitaan. Sitten minä kirjoitin kässärin ja Katja teki ihan lopussa dialogin. Työprosessini on se, että kirjoitan vielä edellisenä iltana uuden kohtauksen tai karsin niitä. Katja ei ollut siinä prosessissa mukana, mutta hän teki dialogin, koska siitä kirjassa pidin tosi paljon.

Krista Kosonen teki hienon roolin, ja hänet on ehditty jo palkita festivaaleilla Shanghaissa. Oliko hän selkeä valinta päärooliin?
Olisi kiva kertoa että tässä olisi joku romanttinen yhteen tuleminen, mutta valitettavasti Krista oli valittu jo ennen kuin me ruvettiin pariksi (naurua). Se oli jotenkin selvä asia, ja se oli myös hauskaa, että Katja sanoi miettineensä häntä tähän näyttelijäksi. Vastasin, että niin minäkin. Se tuntui Kristalle sopivalta sen jälkeen, kun olin nähnyt Anna Kareninan.

Lauri Tilkanen sopii Johanneksen rooliin myös hyvin. Oliko se helppo roolivalinta?
En tiedä oliko mikään helppo valinta, koska kaikkia koekuvattiin paljon. En rehellisesti sanoen pitänyt paljoakaan Lauri Tilkasen elokuvista, mutta sitten näin Skavabölen pojat ja Hiljaisuuden, joista pidin todella paljon. Sen jälkeen mielestäni hänet on typecastattu kauniina poikana, mutta se oli mielestäni myös hyvin näyteltyä. Keskustelujen kautta minulle tuli sellainen vahva olo että tuossa on nuori Tapio Rautavaara. Hyvännäköinen muttei liian hyvännäköinen. Lauri on sielukas ihminen. Olin prosessissa todella tyytyväinen Laurin työskentelyyn ja kirjoitin hänen hahmolleen Johannekselle uusia kohtauksia koko tuotannon ajan.
Katilo_pressi2
Tommi Korpela joutui näyttelemään saksalaista upseeria.
Roolihan on tosi haasteellinen, siinä me otettiin kaikki riskit mitä tässä maailmassa pystyy ottamaan. Se on saksalainen joka puhuu saksaa täydellisesti, piti opetella saksan kieli ja vielä laihduttaa 20 kiloa ja sitten vielä puhuu suomea saksan murteella. Tosin Tommi on semmoinen näyttelijä, että sen kanssa uskaltaa tuollaisen riskin ottaa, koska niin hyvin se siihen paneutui.

Elokuvassa on myös muutama näyttävä toimintakohtaus.
Ne on ylivoimaisesti elokuvan kalleimmat kohtaukset. Siinä tein heti perustavaa laatua olevan päätöksen, etten käytä stuntteja ollenkaan, eli siinä on todella paljon visuaalisia efektejä. Tässähän on sota koko ajan ikään kuin kaukana, ja halusin että se tulee kerran tai pari tosi lähelle, ja päästään ihmisten kautta kokemaan mitä sota merkitsee, kun se on ikään kuin teoreettinen ja josta keskustellaan. Voi ymmärtää päähenkilöitten ratkaisuja, kun kuoleman uhka on välitön.

Elokuva on kuvattu Lapissa ja Norjassa, mutta Titovkan vankileiri lavastettiin Vilnaan. Kuvattiinko Liettuassa budjettisyistä?
Minulle oli tärkeätä mennä Vilnaan, koska täytyi löytää saksalaisia sotilaita ja venäläisiä vankeja. En olisi löytänyt niitä Suomesta. Se ei rahallisesti varmaan auttanut meitä hirveästi, mutta autenttisuus säilyi elokuvan sisällössä. Se on aina vähän marginaaliajattelua, kun puhutaan rahasta, mutta kyllä sitä ohjaajana miettii että mitä tässä elokuvasta välittyy, ja ne päätökset liittyy siihen sisältöön.

Elokuvan budjetti oli lopulta 2,4 miljoonaa. Riittikö se?
Puhdistuksessa minua ei häirinnyt budjetti ollenkaan, tuntui vain että koin sen taiteellisesti ja sisällöllisesti ikään kuin täyttymykseksi. Nyt minua hiukan häiritsi budjetti. Olen tehnyt musiikkivideoita jotka maksavat 1,5 miljoonaa, ja nyt häiritsi että rahaa puuttui. Toisaalta kun Amerikassa näytin Kätilön managerilleni, niin hän ei voinut uskoa sitä todeksi, se näyttää niin paljon kalliimmalta kuin mitä se oli. Me mentiin sisältö eikä suuruus edellä, se mielestäni palvelee elokuvaa. Siellähän ei ole mitään laajoja kuvia sotatantereista, me seurataan ihmisiä ja niitten tarinaa.

Nykyään puhutaan paljon elokuvan tilasta, ja välillä tekijät ja kriitikot ovat napit vastakkain. Mitä mieltä olet itse Suomi-leffan tasosta?
Yleisesti ottaen kriitikot kirjoittaa todella kiltisti suomalaisesta elokuvasta. Suomessa tehdään ehkä liikaa leffoja ylipäänsä. Tällä hetkellä meillä menee elokuvilla loistavasti ja sitten ehkä hiukan huonosti. Upeaa että on paljon katsojia, mutta jos ollaan ihan realisteja, niin se liittyy siihen että tehdään jatko-osia Risto Räppääjistä, Vareksista tai ollaan hankittu Luokkakokous tuolta [Tanskasta]. Nehän on kaikki puhdasta elokuvateollisuutta, ja minusta niitä pitää ehdottomasti katsojille myös tehdä. Laadullisesti me ollaan kuitenkin jäämässä eurooppalaisesta ja pohjoismaisesta elokuvasta. Suomessa on se ongelma, että tasoerot ovat suuria. Olin Jussi-raadissa, ja tämä tuli minulle cinefiilinä yllätyksenä.

Usein sanotaan, että Suomessa tekijät tarvitsisivat lisää rahaa.
Se raha-asia on konkreettisesti hyvä, koska Suomessa ehkä kuitenkin pitäisi 30 elokuvan sijaan tehdä 20. Ja sitten minusta pitäisi parille jakaa kaksi tai kolme miljoonaa. Raha on validi juttu, mutta siihen liittyvät myös erityisesti tv-kanavat ja jakelijat. Menestyksen lisäksi tosin pitäisi kysyä myös, että nyt meillä on paljon katsojia mutta tehtiinkö tänä vuonna montaakaan hyvää elokuvaa. Hyviä tekijöitä kuitenkin on paljon. Kun puhuu ohjaajien kanssa niin välillä kuulostaa siltä, että jotkut tekijät joutuvat sukkasillaan kävelemään elokuvasäätiöön vaikka olisi voittanut Nobel-palkinnon leffasta. Lopulta sen jatkuvuuden pitäisi ehdottomasti koskea myös työryhmiä, jotka ovat Suomessa erinomaisia. Olen tehnyt paljon ulkomailla töitä, ja näyttelijät, kuvaajat, valaisijat ja lavastajat ovat Suomessa ehdottomasti Euroopan huippua. Tekijöitä tulee minusta kannustaa kokonaisuuksina, eikä projekti kerrallaan, ja uskon näin myös tapahtuvan.

Lisää luettavaa