Kauhuleffa Scream muuttuu TV-sarjaksi – jotain kuitenkin puuttuu

29.10.2014 13:51

Aikoinaan musiikkikanavana tunnettu MTV on tilannut suosittuun ysärikauhuelokuvaan Screamiin perustuvan TV-sarjan.

Wes Cravenin ohjaama ja Kevin Williamsonin käsikirjoittama elokuva aloitti 90-luvulla teinikauhuelokuvabuumin, joka kuitenkin menetti Screamin aloittaman ironisen, nokkelan ja itsetietoisen, mutta silti jännittävän tason hyvin nopeasti.

Yksi iso asia, joka erottaa sarjan elokuvista, on ikonisen Ghostface-naamarin puute. Tämä saattaa johtua siitä, että Screamin myötä suosituksi noussut naamari ei ollut elokuvaa varten tehty, vaan oikeudet siihen omisti Fun World, jolle uuden sarjan tekijät eivät ilmeisesti ole valmiita maksamaan kummitusnaaman käytöstä. Joku tai jotkut tappajat sarjassakin kuitenkin kylvävät kauhua, sillä onhan kyseessä Scream.

Scream-sarjan pääosissa nähdään Willa Fitzgerald, John Karna, Carlson Young, Amadeus Serafini, Bex Taylor-Klaus ja Amy Forsyth.

Kymmenen jaksoa sisältävä ensimmäinen kausi starttaa MTV:llä lokakuussa 2015.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa