”Mestarillinen elokuva”, ”Kuin kypsempi versio Mafiaveljistä” – Kävimme katsomassa ennakkoon Martin Scorsesen The Irishmanin: tässä ensireaktiot

The Irishman nähdään paitsi Netflixissä myös valkokankaalla.

15.11.2019 20:00

Episodin toimitus pääsi näkemään Martin Scorsesen The Irishmanin valkokankaalta etukäteen. Mafiaeepos julkaistaan Netflixissä 27. marraskuuta, mutta se tulee myös koko maan kattavaan teatterilevitykseen sitä ennen 22. marraskuuta alkaen.

Seuraavassa toimituksen ensireaktiot.

Jouni Vikman:
The Irishman on ihan hemmetin pitkä, sen maailman moraali on arveluttava eikä sisällä oikeastaan yhtään miellyttävää ihmistä, ja naiskuvaakin voisi moittia, jos sellaista olisi, kun tunnetummillekaan nimille ei anneta vuorosanoja… Mutta mitä sitten, sillä Scorsesen täydellisesti hallitsema kerronta on niin pauloihinsa kietovaa, että puolikas päivää hujahtaa hetkessä näiden moraalittomien retkujen ja Yhdysvaltojen historian erään aikakauden parissa.

Jussi Huhtala:
”Leffalla on mittaa peräti kolme ja puoli tuntia, mutta Scorseselle on kyky kuljettaa tarinaa niin vetävästi, että aika kuluu kuin siivillä. Pääosakolmikko Robert De Niro, Joe Pesci ja Al Pacino ovat loistavia. The Irishman on juuri sitä, mitä Scorsese osaa parhaiten eli vahvalla dialogilla ja upealla ajankuvalla rakennettua rikoselokuvaa. The Irishman on kuin kypsempi ja syvällisempi versio Mafiaveljistä.”

Niko Ikonen:
”Mestarillinen elokuva The Irishman on, ei sille mitään mahda. Nämä taitavat olla myös haikeat jäähyväiset eräälle aikakaudelle, sillä näin ikonista tekijätiimiä tuskin enää valkokankailla nähdään. Legendat jäävät historiaan, filmikelat pölyyntyvät ja uudet tekijät nousevat parrasvaloihin. Siitähän se Scorsese puhui haukkuessaan Marvel-elokuvat huvipuistoajeluiksi. Tämä saattaa olla lajinsa viimeinen vanhan koulun gangsterileffa. Cinemaa.”

Niklas Tirkkonen:
”Elokuva on mielenkiintoista katseltavaa, mutta sen kestoa olisi voinut leikata vaikka tunnilla. Nyt se puuduttaa takapuolta ja saattaa aiheuttaa lyhyistä yöunista nauttineille haukotuksia.”

The Irishman tulee elokuvateattereihin 22. marraskuuta ja Netflixiin 27. marraskuuta. Elokuvasta julkaistaan arvostelu 25. marraskuuta. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia