Kesäduunina leffa: kymmenen nuorta teki oman lyhytelokuvan

18.9.2014 14:03

Kesäduuni-projektin kautta kymmenen helsinkiläistä nuorta työskenteli kuusi viikkoa elokuvahankkeessa. Projektista valmistui lyhytelokuva Tallessa.

Teksti: Pipsa Sinkko
Kuva: Mirka Väisänen

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Helsingin juhlaviikot palkkasivat kesällä 2014 kymmenen nuorta lyhytelokuvahankkeeseen. Kesäduuni-projektin aiheena oli utopia eli ihanneyhteiskunta. Nuoret visioivat ja toteuttivat manifestin ihanneyhteiskunnastaan lyhytelokuvan keinoin. Katariina, 17, ja Jani, 22, valittiin mukaan haastattelujen perusteella.

Yhteensä kuusi viikkoa kestänyt projekti perehdytti nuoria elokuvan eri osa-alueisiin.

Ensimmäiset kaksi viikkoa käytettiin aiheen käsittelyyn, käsikirjoitukseen ja harjoituslyhärin tekemiseen.
– Kaikki saivat kokeilla eri rooleja kuten kuvaamista, näyttelemistä tai ohjaamista. Sen myötä jokaiselle löytyi sopiva rooli, jossa pysyttiin kuvausviikoilla, Katariina Korolainen,17, kertoo.

Seuraavat kaksi viikkoa olivat kuvaamista varten. Katariina toimi kuvaajana, näyttelijänä ja editoijana. Jani Leijamaa, 22, kiinnostui äänitöistä, joten hän toimi äänimiehenä käsikirjoittamisen lisäksi. Eniten Jani piti kuitenkin näyttelemisestä.

– Se ei jännittänyt yhtään, sillä olen ollut aikaisemminkin mukana tekemässä tv-ohjelmia. Jani on näytellyt statistina mm. Salatut elämät -sarjassa.
Katariinalle näytteleminen oli uusi juttu.

– Se oli kivaa, vaikka rooliasussa vähän ehkä jännitti, hän kertoo.

Lopputöihin käytettiin viimeiset kaksi viikkoa. Katariina oli mukana tekemässä elokuvan musiikkeja säveltämällä kappaleita ja soittamalla selloa. Jani editoi ääntä ja hoiti ensi-illan kutsuvieraslistaa.

– Parasta oli, kun sain lähettää viestejä julkkiksille mm. Cheekille ja Steen1:lle. En tosin tiedä, oliko heistä kumpikaan paikalla ensi-illassa, Jani kertoo.

Projektin myötä valmistui 10-minuuttinen lyhytelokuva Tallessa.

– Kyseessä on episodielokuva, joka koostuu itsenäisistä tarinoista, jotka liittyvät jollain lailla toisiinsa, Katariina kertoo.

Kuvauksia tehtiin ympäri Helsinkiä mm. liikkuvassa paikallisjunassa.

– Kaikki sujui hyvin, eikä ulkopuoliset häirinneet kuvauksia.

Kata ja Jani olivat lopputulokseen tyytyväisiä.

– Elokuvasta tuli hyvä. Toivottavasti se aukeaa myös katsojille, Kata sanoo.

– Leffa on loistava, Jani jatkaa.

Elokuva sai ensi-iltansa Helsingin juhlaviikoilla Leffapiknik-näytöksen alkukuvana perjantaina 29.8. Helsingin Kansalaistorilla. Ennen elokuvaa ohjaajat kertoivat projektista ja esittelivät tekijät yleisölle. Jokaiselle nuorelle jaettiin ruusu.

– Jännitti tosi paljon mennä lavan eteen, kun siellä oli niin paljon ihmisiä katsomassa. Elokuvan jälkeen oli tosi hyvä fiilis, Jani kertoo.
Elokuva näytettiin myös lauantaina 30. ja sunnuntaina 31.8. ennen pitkää elokuvaa.

Projektin tarkoituksena oli kannustaa nuoria tekemään itse. Elokuva teossa auttoivat nuoriso-ohjaajat ja media-alan ammattilaiset sekä kummiohjaaja, dokumenttielokuvaohjaaja Mia Halme ja kummifilosofi Kai Alhanen. Päämajana toimi nuorten toimintakeskus Happi Helsingin Suvilahdessa.

– Lähdin hommaan nollista ilman ennakko-odotuksia, joten opin paljon elokuvan tekemisestä, Katariina kertoo.

– Tästä sain loistavaa kokemusta äänialan hommista, Jani sanoo.

Katariinan ja Janin mielestä oli hyvä, että mukana oli monta ohjaajaa.

– Kaikki laitteet ja työvaiheet oli uusia, joten oli hyvä saada paljon apua, Jani kertoo.
Hanke on jatkoa viime kesänä toteutetulle Tullaamolle, jossa 30 nuorta teki kesätyönään taidetta varastohallissa Tukkutorilla. Hyvät kokemukset kannustivat järjestäjiä uuteen projektiin.

Katariinan mielestä myös tämän kesän projektin konsepti oli hyvä.

– Oli hienoa olla mukana. Toivottavasti tällaisia tulee lisää, lähtisin mukaan heti uudestaan.

Projektin onnistumisesta kertoo myös se, että kaikki osallistujat pysyivät mukana loppuun asti.
– Ryhmässä vallitsi hyvä henki, vaikka kukaan ei tuntenut toisiaan aikaisemmin, Jani kertoo. Myös hän lähtisi vastaavaan projektiin mukaan heti uudestaan.

Nuoret kirjoittivat projektin aikana blogia, joka löytyy täältä:

Katso elokuvan traileri alta.

Lisää luettavaa