Kevin Smith tekemässä jatko-osan toiselle 90-luvun kulttisuosikilleen?

13.3.2015 12:39

Ahkeraksi ryhtynyt Kevin Smith on kiusoitellut Twitter-kansaa mahdollisella jatko-osalla kulttisuosikiksi nousseelle Mallrats-elokuvalleen.

Mallrats floppasi aikoinaan elokuvateattereissa pahemman kerran, mutta lähti videojulkaisun myötä uuteen nousuun ja muuttui eräänlaiseksi kulttisuosikiksi. Se myös aloitti skeittari-näyttelijä Jason Leen uran.

Smith ei missään nimessä suoraan sano jatko-osan tapahtuvan, mutta ohjaajan lähettämä twiitti viittaa vahvasti siihen suuntaan, ellei sitten kyseessä ole jotain muuta rottamaista:

Smithin viimeisin elokuva oli kauhukomedia Tusk, ja seuraavana jonossa on Yoga Hosers, jonka pääosissa nähdään Smithin sekä Johnny Deppin tyttäret, Harley Quinn Smith ja Lily-Rose Depp.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa