Ikimuistoisen klassikon Ben-Hurin uusi versio ei kiinnosta – näyttää floppaavan pahasti

Vuonna 2016 Ben-Hur ei näytä kiinnostavan kansaa, The Hollywood Reporter arvioi.

1.8.2016 19:16

100 miljoonan dollarin Ben-Hur-elokuvan arvellaan tienaavan avausviikonloppunaan vain 14 – 15 miljoonaa dollaria. MGM ja Paramount -yhtiöillä on kuitenkin vielä kolme viikkoa aikaa viimeiseen markkinointipyrähdykseen.

Uusin Ben-Hur elokuva on kolmas adaptaatio Lew Wallacen vuonna 1880 kirjoittamasta kirjasta. Vuoden 1959 elokuva on se tunnetuin tapaus, jossa esiintyy itse Charlton Heston. Elokuva voitti ennätykselliset 11 Oscar-palkintoa.

Ben-Hurin ohjaajan puikoissa nähdään venäläinen Timur Bekmambetov. Näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Jack HustonNazanin Boniadi ja Morgan Freeman. Elokuvan Yhdysvaltain ensi-ilta on 19. elokuuta 2016.

Lähde: The Hollywood Reporter

 

Lisää luettavaa