Klassisen kauhuelokuvan uusintafilmatisointi viivästyykin

Ehkä jopa fiksu päätös.

6.10.2017 12:00

Juuri toissapäivänä uutisoimme, että Tom Cruisen tähdittämän The Mummyn saamasta heikosta vastaanotosta huolimatta Universal aikoo jatkaa suunnitelmiaan luomansa Dark Universe -elokuvien parissa, joissa klassiset hirviöt kuten Dracula, Näkymätön mies ja Ihmissusi tuodaan nykypäivään. Seuraavana elokuvana on tarkoitus ilmestyä uuden Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviön ohjanneen Bill Condonin työstämä Bride of Frankenstein eli Frankensteinin morsian vuonna 2019, mutta nyt Universal ilmoitti elokuvan teon viivästyvän, sillä käsikirjoitus halutaan kirjoittaa uudestaan.

– Pitkän pohdinnan jälkeen Universal Pictures ja ohjaaja Bill Condon ovat päättäneet lykätä Bride of Frankensteinia. Kukaan meistä ei halua tehdä elokuvaa liian kiireellä valmiiksi, sillä tiedämme, että tämä erityinen elokuva tarvitsee lisää aikaa toteutuakseen. Bill on ohjaajana näyttänyt valtavat lahjansa useaan otteeseen, emmekä malta odottaa työskentelemistä yhdessä elokuvan parissa, Universal tiedotti.

Ohjaaja Condon on ilmoittanut, ettei elokuva yritä pohjustaa suurempaa leffauniversumia, vaan hän haluaa tehdä omillaan toimivan, todella hyvän filmin.

Frankensteinin hirviön roolissa nähdään Javier Bardem ja itse morsiamen rooliin on huhuttu Angelina Jolieta. Condon on sanonut myös, että jos Jolie ei suostu rooliin, hän toivoisi tilalle Gal Gadotin.

Kuva vuoden 1935 elokuvasta Frankensteinin morsian.

Lisää luettavaa