Klonkku-näyttelijä Andy Serkisin Viidakkokirja on synkempi ja autenttisempi kuin Disneyn versio

Disney räjäytti pankin omalla Viidakkokirja-remakellaan, mutta jaksaako yleisö kiinnostua vielä toisesta versiosta?

29.7.2017 10:05

Disneyn hienosti vastaanotettu ja upeasti toteutettu Viidakkokirja lienee aiheuttanut pään raapimista Warner Brosilla, jossa on jo pitkään ollut tekeillä toinen versio samasta tarinasta.

Lokakuussa 2018 ensi-iltansa saavan Viidakkokirjan ohjaaja Andy Serkis vakuuttaa kuitenkin, että hänen versionsa on täysin erilainen kuin Disneyn laulava ja tanssiva seikkailu.

”Me käytämme liikkeenkaappausta, kun taas he eivät käyttäneet. Me kuvasimme lokaatiossa, oikeissa paikoissa Etelä-Afrikassa. Elokuva on pääosin live-actionia.”, Serkis selittää.

”Meillä on näyttelijöitä, jotka esittävät elämiä sen sijaan, että vain antaisivat äänensä niille, joten siinä on jo valtava ero… Kuten kirjakin, sijoittuu tämä versio Intiaan. Se on siirtomaa-aikaa ja tapahtuu vuosisadan vaihteessa, joten siinä on sellaista autenttisuutta ja tunne siitä, että se on lähempänä Rudyard Kiplingin maailmaa.”

Callie Klovesin käsikirjoittamassa ja Serkisin ohjaamassa versiossa ei siis tulla näkemään laulavia ja tanssivia eläimiä, vaan kyseessä on ns. realistisempi ja synkempi versio Kiplingin klassikkotarinasta.

WB:n Viidakkokirjan pääosissa nähdään vaikuttava joukko tähtiä. Mukana ovat mm. Christian BaleBenedict CumberbatchCate BlanchettFreida Pinto ja Naomie Harris.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa