Episodi tapasi Risto Räppääjä ja Sevillan saiturin ohjaajan Timo Koivusalon. Sevillan saituri on jo toinen Koivusalon Risto Räppääjä -elokuva. Hyväntuulinen Koivusalo vastaili kysymyksiin tuttuun tyylinsä perusteellisesti ja huumoria unohtamatta.
Teksti ja kuva: Lauri Vuotila
Minkälaista oli palata Risto Räppääjän maailmaan?
Tykkäsin älyttömästi. Viime kesänä, kun tehtiin Liukasta Lennartia sanoin että mikään ei voi olla hauskempaa duunia, mutta olin väärässä. Tänä kesänä oli vielä mukavampaa, koska tiimi tiesi tarkkaan mitä tehdään. Meillä oli sama porukka, samat näyttelijät, ja lapsinäyttelijät olivat vuoden kokeneempia. Ensimmäisestä kuvausaamusta projekti lähti käyntiin kuin siivillä. Tykkään Nopoloitten luomasta maailmasta, siitä parodisesta absurdiudesta. Maailmassa on kohotettu todellisuus, jossa lapsihahmot Risto ja Nelli tuntuvat olevan ainoat täysjärkiset koko katraassa, muut ovat enemmän tai vähemmän tuulihattuja. Vilpittömän hyväntuulisen viihde-elokuvan tekeminen, jossa on pienemmille jännitystä mukana, on kiva tyylilaji. Nautin sen tekemisestä täysin rinnoin.
Mukana näyttää olevan sekä uusia että vanhoja kasvoja.
Olimme ajaneet viime elokuvassa sisään uudet näyttelijät Vesa Vierikon, Minttu Mustakallion sekä Riitta Havukaisen. Nyt saatiin lisäksi mukaan Tom Lindholm ja Esko Roine. Lisäksi maailma oli luotu sellaiseksi kuin halusin, joten oli hauska jatkaa hommia. Teimme puhtaasti perhe-elokuvaa, ei pelkästään lastenelokuvaa. Teimme sillä tavalla, että pienet sekä kouluikäiset lapset, vanhemmat ja isovanhemmat voivat sitä katsoa. Itsekin olen turhautunut joskus koko perheen elokuvia katsoessa. Elokuva pitää tehdä niin että kaikki viihtyisivät.
Minkälaista oli työskennellä lasten kanssa?
Ero aikuisten ja lapsinäyttelijöiden välillä on se, että lapset muistavat repliikkinsä sataprosenttisesti. Se on hieno kombinaatio, koska lapsille näytteleminen on hyvin spontaania, ja pienestä asti lapsi valmistautuu siihen. Lapsi ottaa rooleja ja leikkii. Leikkimielisyys on läsnä, kun taas aikuinen näyttelijä joutuu treenaamaan teatterikoulun ja ammatin kautta, että pystyy ottamaan rooleja ja näyttelemään. Aikuinen näyttelijä joutuu pistämään ekstratvistiä, kun vastanäyttelijänä on lapsi, koska lapset ovat vilpittömyydessään aitoja. Aikuisten pitää näytellä vähän yli riskillä, mutta kuitenkin todella tarkasti ajoituksen kanssa. Ekana päivänä Samuel Shipway (Risto Räppääjä) katsoi tarkkaan Esko Roineen ja Tom Lindholmin työskentelyä ja otti mallia. Illalla Samuel sanoi, että kyllähän nämä uudetkin pojat sopivat hyvin porukkaan.
Elokuva perustuu Nopoloitten kirjoihin. Olit yksi käsikirjoittajista. Mitä uutta toit tekstiin?
Edellisen tapaan tämäkin oli kirjoitettu suoraan valkokankaalle käsikirjoitukseksi, minkä jälkeen Nopolat tekivät samasta tarinasta kirjan vähän lisäten ja muokaten. Tarina on ensin tehty screenille, ja se on minulle leffantekijänä hyvin tärkeätä. Kirjan adaptointi on toisenlainen juttu: silloin muutetaan kirjoitettu teksti kuviksi. Nyt mietittiin valmiiksi asiat, miten asiat olisivat ja miltä ne näyttäisivät. Elokuvassa on komediallisia aineksia, ja esimerkiksi Vierikon hahmon toilailuissa on kunnianosoitusta mykkäfilmeille ja slapstickille. Itselläni on aina ollut suuri rakkaus Charlie Chapliniin. Yritimme saada samaan aikaan hauskan, jännittävän ja välillä surullisenkin samaan kudelmaan. Tämän Chaplin osasi tehdä.
Onko elokuvalla jotain tarjottavaa aikuisille?
Elokuvaan on rakennettu tasoja ja sivuviitteitä erilaisiin kulttuurillisiin asioihin kuten parisuhdeasioihin, joita pienin lapsi ei ymmärrä ollenkaan. Aikuiset reagoivat näihin asioihin eri tavalla. Lapsiyleisökään ei ole mikään homogeeninen porukka. 4–6-vuotias on ihan erilainen kuin esimerkiksi 7–10-vuotias. Siinä on ihan eri kohderyhmä. Kaikki tasot pitää ottaa huomioon. Minulla on kirkasotsainen ajatus, että kun koko perhe menee yhdessä elokuviin ja antaa aikaa toisilleen, kokee saman kokemuksen, se on parasta mitä perhe voi yhdessä tehdä. Tavoite oli yhteinen kokemus, josta voidaan yhdessä keskustella ja palata vaikkapa dvd:llä myöhemmin.
Onko tärkeää, että lapsetkin käyvät teatterissa katsomassa elokuvia?
Elokuvantekijöinä meille on tärkeää, että lapset oppivat katsomaan elokuvat valkokangasformaatista. Valkokankaalle elokuvat on tehty, ei pieneltä kännykän näytöltä tai padilta katsottaviksi pelkästään. Kaikki asiat elokuvanteossa on suunniteltu niin, että elokuva koetaan teatteriympäristössä. Näin kasvatetaan elokuvan taidelajin ymmärtäjiä. Meidän velvollisuutemme on opettaa, että teatterikokemus on eri asia kuin elokuvan katselu tv:stä. Suomessa satsataan koko perheen elokuviin, ja niitä tekevät huippuammattilaiset plus minä! Joissain maissa koko perheen elokuvat ovat väylä ns. oikeisiin elokuviin, mutta Suomessa näihin panostetaan.
Olisiko mahdollista, että seuraavassa Risto Räppääjä elokuva olisi crossover Pekko aikamiespojan kanssa. Esimerkiksi Pekko vs. Risto Räppääjä?
Mentäisiin kulttuurin puolelle rankasti, jos Pekko paukahtaisi paikalle! Pitäisi tehdä vaan uusi Pekko-puku, vanha on oudosti kutistunut kaapissa vuosien saatossa. Se on muuten vitsikästä, että aika usein törmään siihen mikset tee Pekko-elokuvaa? Useasti noin kolmekymppiset muistavat Pekon lapsuudestaan ja tulevat puhumaan minulle Pekosta. Ei sitä koskaan tiedä. Ehkä Pekko is back one day! Pekko voisi olla mainio hahmo Risto Räppääjä -tarinan seassa. Pekon agraaris-eroottinen olemus sopisi mainiosti Räppääjin!
Risto Räppääjä ja Sevillan saituri tulee ensi-iltaan 13.2.2015. Arvion voit lukea seuraavasta Episodista 2/2015.