Krista Kosonen on Prinsessa Kaguya: ”Tässä leffassa miehet olivat enemmänkin täysidiootteja”

18.10.2014 10:00

Krista Kosonen tekee hienon ääniroolin 24. lokakuuta ensi-iltaan tulevassa Ghibli-studion Prinsessa Kaguyan taru -elokuvassa. Kosonen on päähenkilö Prinsessa Kaguyan äänenä.

Teksti: Reija Karkkonen

Miten kiinnostuit tästä ääniroolista ja onko ääninäytteleminen ylipäänsä kiinnostanut?
Kun on näyttelijä, kaikki siihen kuuluva kiinnostaa. En miellä näitä mitenkään erilaisina rooleina.

Kuka pyysi sinut mukaan tähän kyseiseen projektiin?
Ohjaaja Pekka Lehtosaari pyysi. Studio Ghibli on tehnyt hienoja leffoja, missä on aina hieno tarina ja ne ovat taitavasti tehtyjä, joten tämä oli eri tavalla suuri kunnia. Tiedän Pekan ja tiedän mitä kaikkea hän on tehnyt, sekin oli iso syy.

Oletko Ghibli-studion elokuvien fani tai millä tavoin tunsit studion elokuvia ennen tätä työtä?
En ole asiantunteva ylipäänsä animaatioissa. Olen nähnyt Henkien kätkemän ja se taitaa olla siinä, mikä on vähän noloa. Mutta tiedän kyllä kaikki elokuvat ja sen jäljen, millaista niissä on ja studion maineen.

Mikä on ero siinä, että näyttelee pelkällä äänellä sen sijaan, että olisi teatterin lavalla tai tekemässä elokuvaroolia?
Tietenkin se, että tässä on henkilö, joka on jo olemassa, jonka tunnetila täytyy tajuta. Tässä elokuvassa se oli helpoksi tehty, sillä henkilö oli taitavasti animoitu; sen silmät elivät ja olivat tosi tunteikkaat ja niistä näkyi suru ja viha. Sitten pitää vain katsoa, nämä yleensä tehdään todella nopeassa tahdissa. Näet alkuperäisen jutun kerran, sinulla on repliikki ja sekuntikello ja sitten sanot repliikin siihen. Olen ehkä vähän papukaijamainen, kuuntelen äänensävyn ja yhdistän sen ilmeisiin. Ero on siinä, että pitää tajuta ja täyttää joku jo olemassa oleva henkilö sen sijaan, että rakennat aivan uutta, mutta on tämä samalla tavalla fyysistä. Ääniroolia ei voi istuen pölötellä menemään, vaan täytyy tehdä mitä henkilöhahmo tekee. Mahdollisimman paljon samaa, kaikki eleet, kaikki ilmeet, pään käännöt, jos hahmo juoksee täytyy itsekin juosta. Sikäli tämä on yhtä fyysistä. Olin eilen dubbaamassa itseäni ruotsiksi Rölli ja kultainen avain -elokuvaan, ruotsin markkinoille menevään dvd:hen. Oli hassua, kun oli kuitenkin puolitoista tai pari vuotta siitä kun leffa on tehty. Omaa hahmoaankin piti katsoa, että ahaa, tuolla tavalla olen tehnyt ja sitten matkia itseään. Se oli erikoista.

Olitko nähnyt alkuperäistä versiota tästä elokuvasta?
En, se menee aina sillä tavalla, että tehdessä näkee. Pekka kertoi minulle tämän tarinan ja sitten me aloimme melkein heti tehdä töitä.

Eli äänittäessä näki elävää kuvaa. Oliko siellä muita ääninäyttelijöitä samanaikaisesti vai olitko yksin?
Ei, en ole ikinä tehnyt niin, että muita olisi paikalla. En tiedä tehdäänkö näitä sillä tavalla, olen aina ollut yksin.

Oliko se haasteellista?
Ei, se on todella kivaa. Muita rooleja ei ollut juurikaan tehty. Olin melkein ensimmäinen, mikä oli tosi kivaa. Mielestäni tämä on ihanaa ja on ihanaa olla siellä kopissa, kun se on kaiuton tila ja olet vaan henkilöhahmon kanssa. Olet ainoastaan yhteydessä siihen piirrettyyn henkilöön ja sitten ohjaajaan. Se on tosi kivaa, se on todella keskittynyttä.

Olet saanut laulu- ja äänenkäyttökoulutusta, auttoiko se vai oliko elokuvan japanilainen laulutyyli haaste?
Oli se haaste, kun laulu oli eri äänialasta kuin mitä yleensä laulan, se oli korkealta. Minähän tykkään laulaa, että ei ollut ramppikuumetta. Sitä ei mieti, että minä tässä laulan, vaan se on aina henkilöhahmo, joka laulaa. Se antaa paljon vapauksia. Tämän roolin sai tehdä aika lailla omalla äänellä. Joskushan ääntä pitää muuttaa, jos ohjaaja vaatii. Mutta he halusivat minut minun omalla äänellä. Kun hahmo kasvoi, aloitimme lapsen äänestä ja sitten Pekka aina sanoi, että nyt hahmo on taas kasvanut, nyt voi vähän tummentaa ääntä. Ja sitten loppujen lopuksi ihan omalla äänellä.

Miten eroaa äänirooliin saatava ohjaus verrattuna teatteriin tai elokuvarooliin? Onko siinä varsinaista eroa?
Ei siinä kauheasti ole eroa. Tunteet kuuluvat äänestä tosi selkeästi läpi. Kyse on aina siitä, että tuleeko asia sieltä läpi ja perille. Ei siinä ole eroa, ehkä sellaisessa asiassa, kuin nauru tai hymy. Pitää hymyillä tosi, tosi paljon enemmän, jotta se kuuluisi äänessä, koska ei näy silmiä eikä suuta. Vähän kuin mainoksissakin… kun niitä spiikkaa, täytyy hymyillä niin, että naama melkein repeää, jotta se kuulostaa iloiselta. Sisältö on kuitenkin aina sama. Vähän sama kuin kuunnelmissa, joita olen tehnyt aika paljon. Jos ajatus ei ole selkeä, ei se tule myöskään selkeästi sieltä läpi.

Kerrotko tämän tekoprosessin käytännöstä, että pitikö missä määrin seurata henkilöhahmon suunliikkeitä? Kyseessä ei kuitenkaan ole alkuperäiskieleltään suomenkielinen teos.
Kyllä suunliikkeitä pitää seurata, riippuu käännöksestä. Yleensä kääntäjä on jo seurannut niitä. Jos näkee selkeästi, että henkilö muodostaa suulla vokaaleja, ei siihen voi sanoa konsonanttia. Jos hahmon suu on isosti auki, ei siihen voi sanoa r:ää tai k:ta, jos suu on ihan eri asennossa. Tietenkin pitää seurata, että missä kohtaa hahmo sulkee suun, missä kohtaa vetää henkeä ja muuta. Nämä on usein tehty jo käännöksessä. Tämä on nopeata tekemistä ja lennossa sitten leikataan, jos on liikaa sanoja tai tavuja ja pitää muuttaa jotakin. Sitten muutokset naputellaan nopeasti ja ne ilmestyvät ruudulle. Joskus näkee huonoja animaatioita tai mainoksia, mitkä on vaan löpötetty siihen päälle, että ei näitä sillä tavalla tehdä, kyllä näissä on enemmän kunnianhimoa.

Millaisella aikataululla tällaiset roolit tehdään? Kuinka kauan kesti esimerkiksi tämän pääroolin tekeminen?
Joitain tunteja. Periaatteessa yksi päivä, mutta mielestäni kohtalaisen lyhyt työpäivä. En oikein osaa sanoa kuinka monta tuntia siihen olisi mennyt suunnilleen.

Oletko itse vielä nähnyt tätä valmista elokuvaa?
Studiossa käytiin elokuva läpi, katsottiin ja kuunneltiin, jos vielä olisi ollut jotain korjattavaa. Mutta en ole nähnyt sitä versiota, missä on tehty jälkityöt ja sun muu.

Eli projektin parissa ei mennyt kauaa, vaan roolityö syntyi nopeasti.
Pisimpään tässä dubbauksessa meni. Yleensä ne ovat kahden tunnin keikkoja. Sikäli tämä oli pisin mitä olen tehnyt ja isoin. Eilenkin olin kaksi tuntia äänittämässä ja Rölli-leffa oli dubattu. Nämä on, harmillista kyllä, tosi nopeita.

Kuinka kuvailisit roolihahmoasi?
Itse kun olen feministi, minusta hahmo oli makee tyyppi. Tosi vahva ja rohkea, että ei suostunut Prinsessan rooliin, mikä sille oli asetettu, ja niihin kosijoihin. Sikäli hän oli älykäs ja vahva. Halusi elää elämää ja toimia ja tuntea ja tehdä, eikä vaan olla mikään kaunis prinsessa, jonka miehet omistaa.

Mitkä asiat tuntuivat haastavimmalta tässä projektissa tai toisaalta palkitsevimmilta?
Varmaan samat kuin aina, että palvelee sitä taideteosta, joka on jo tehty tässä tapauksessa, eli animaatiota. Taideteoksen palveleminen, että saa tunteet esiin, eli periaatteessa sama joka on aina joka roolissa. Samuel Beckettillä on kirja, jonka nimi on Huonosti nähty, huonosti sanottu, se on minusta hyvä. Tämä animaatio oli helppo, koska henkilöhahmo oli niin taidokkaasti tehty. Hahmoa oli helppo lukea ja hän oli tosi vahvasti tunteva, mikä oli ihanaa.

Mitkä teemat ovat mielestäsi kantavimpia tässä tarinassa?
Elämä, eläminen, tunteet. Ettei pelkäisi tuntemista: iloa, surua ja rakkautta, vaan uskaltaisi heittäytyä. Ja myös itsenäisyys. Kun tarina loppui, olin että mitä, eihän tämä tällä tavalla voi loppua. Eihän tämä voi loppua näin. Pekkakin oli että niin, näin tämä taru loppuu. Sehän oli hirveän surullinen. Hahmo on juuri kokenut kaikkia tunteita ja oikeata kiintymystä ja rakkautta ja sitten se kaikki pyyhitään pois. Onko tässä jokin opetus olevinaan, että kannattaisi pyrkiä mielentyyneyteen ja zeniin, että se olisi parempaa elämää kuin tunteiden… mutta ei se sitäkään mielestäni ollut. Loppu veti maton jalkojen alta, se oli hirveän surullinen. En nyt muista kuinka vanha tämä taru on, mutta todella vanha. En tiedä onko siinä opetus naisille sisällytettynä, että äläpäs nyt… Olin ihan järkyttynyt. Olin kuitenkin viettänyt henkilöhahmon kanssa aikaa ja olin sen puolella täysin, ettei hänen tarvitsisi olla prinsessa kauniina häkissä, vaan pääsisi elämään ja sitten yhtäkkiä kaikki pyyhkiytyykin pois. Olin, että mitäh, ei! Sitä olen pohtinut, että mikä on elokuvan lopullinen sanoma. Mielestäni se, että ei jäisi elämä elämättä, vaan olisi rohkeus elämiseen ja tuntemiseen ja itsenäisiin valintoihin.

Tämän traagisuuden rinnalla, mitkä seikat mielestäsi tuovat huumoria menoon mukaan?
Rakastin niitä vanhempia, erityisesti sitä faijaa, ja miten he maalaishenkilöinä yrittivät olla pukeutuneena hienoihin kaapuihin. Vanhemmat olivat tosi liikuttavia, varsinkin isä. Tietenkin kosijat oli mahtavia, kaikki ne herrat siellä. Tässä tarinassa oli todella paljon surua, mutta eniten nauratti isähahmo, en tiedä miksi. Jo se miltä hän näyttikin ja hän oli niin hyväntahtonen, mutta jotenkin hölmö. Ja miten vanhemmat oli maalattukin, kun niillä oli paljon pyöreämmät päät.

Voiko tätä prinsessaa mielestäsi kutsua sankarittareksi?
Omien tunteittensa seuraamisessa kyllä. Ehkä siinä, että hän jotenkin muuttui ihmiseksi, prinsessasta ihmiseksi. Enemmänkin niinpäin, että hän muuttui muka korkeasta maallisemmaksi.

Jos vielä lähtisit animaatioprojektiin mukaan, millaisia haasteita kaipaisit seuravaksi? Millainen projekti voisi tuoda jotakin uutta?
Varmaan sellainen missä joutuisi omaa ääntä kovasti muuttamaan. En ole mikään imitaattori, joten en tiedä olisinko kauhean hyvä siinä. Mielestäni animaatioiden tekeminen on tosi kivaa, se on tosi hauskaa. Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon kaikkea erilaista; tämänkaltaisia missä on paljon syviä ja suuria tunteita ja toisaalta on mahtavaa tehdä animaatio-kanaa vaikkapa. Hölmöt eläinhahmot ovat tosi hauskoja johonkin lasten leffaan. Kaikenlaista on kiva tehdä.

Jäikö jokin tietty kohtaus suosikiksi?
Kyllä, kohtaus kun prinsessa lähti juoksemaan…ja kun hän uhkaa isälle, että jos hän joutuu palatsiin vaimoksi, hän tappaa itsensä. Minusta se oli jotenkin oho, en ole animaatiossa nähnyt tällaista. Siinä rupesi mietityttämään, että minkä ikäisille tämä elokuva on. Siitä hetkestä tuli, että onpa makea naishahmo. Tässä leffassa miehet oli enemmänkin täysidiootteja.

Olisitko toivonut, että lapsuudenystävät olisivat saaneet toisensa elokuvan lopussa? Olisiko se ollut hyvä vaihtoehto?
En tiedä siitä, mutta olisin halunnut, että hahmo olisi voinut jäädä sinne maailmaan kuitenkin. Ehkä hän olisi löytänyt jonkun muunkin, haha. Todella surullinen se loppu.

Lisää luettavaa