Kuka saa pitää Robin Williamsin polkupyörät? Tähden leski ja lapset riitelevät oikeudessa

30.8.2015 13:24

Robin Williamsin (1951–2014) leski ja lapset riitelevät oikeudessa siitä, miten näyttelijältä jäänyt omaisuus jaetaan. Jäämistöön kuuluu muun muassa miljoonien arvosta taidetta ja laaja kokoelma polkupyöriä. Williamsin kolmas vaimo Susan Williams ja tähden kolme lasta eivät ole päässeet asiassa sopuun.

Williams harrasti aktiivisesti pyöräilyä ja hän oli tuttu näky kotiseutunsa pyöräliikkeissä Marinin piirikunnassa Kaliforniassa. Hänellä oli muun muassa 12 000 dollarin arvoinen kustomoitu Bianchi-pyörä, johon hän hankki osia paikallisilta kauppiailta. Williams omisti Hollywood Reporterin mukaan yhteen aikaan noin sata polkupyörää, joista osan hän huutokauppasi hyväntekeväisyystarkoituksessa.

Williams teki itsemurhan 11. elokuuta 2014. Hänen sanottiin kärsineen masennuksesta sekä ahdistuneen kuullessaan sairastavansa Parkinsonin tautia.

Kuva elokuvasta Hyvää huomenta, Vietnam (1987).

Lähteet: Hollywood Reporter, HS

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa