Kurt Russell jakoi tuhman seksitarinan – ensimmäinen kerta Goldie Hawnin kanssa jäi todellakin mieleen

Poliisit paikalle.

29.4.2017 00:01

Kurt Russell ja Goldie Hawn tapasivat aikoinaan Swing Shift -elokuvan kuvauksissa vuonna 1983. He päätyivät treffeille ja siitä tuli heille unohtumaton kokemus.

Pari tanssahteli ensin illan klubilla, jonka jälkeen he päättivät Hawnin omistamaan taloon, jota oltiin peruskorjaamassa.

– Löysimme lopulta eimme yläkertaan ja ympärillämme ei ollut lainkaan huonekaluja. Kuvittelimme olevamme makuuhuoneessa ja aloimme harrastamaan seksiä, kun poliisi marssi sisään, Russell muisteli.

Poliisi oli saanut hälytyksen murtautumisesta taloon, joten he saapuivat paikalle.

– Se oli hyvin outoa eriskummallista ja outoa. Meidän käskettiin hankkia hotellihuone ja niin me teimmekin. Kyseessä oli ensimmäiset treffimme. Se oli todella hauskaa, enkä voi uskoa kuinka kauan siitä jo on, Russell vielä lisäsi.

Russell ja Hawn menivät samana vuonna naimisiin – ja ovat edelleen yhdessä.

Lähde: Loaded

Lisää luettavaa