Lastenkanavalla tissit: Nickelodeon veti show’n pois linjoilta – katso kuva

15.3.2015 09:03

Näissä uutisissa ei ole lopulta mitään uutta. Esimerkiksi Disneyn sarjoissa ja leffoissa olemme nähneet vaikka minkälaisia omituisuuksia ja pervouksia vuosien varrella.

Oggi ja torakat -sarjan maaliskuun 5. päivän jaksossa nähdään maalaus, jossa piirretty naishahmo esiintyy yläosattomissa. Osa poistettiin eetteristä yhtä nopeasti kuin tikka lähtee ulkovessasta. Näin suomalaisen saunakulttuurin edustajana tällaiset tissiuutiset jaksavat aina herättää lähinnä epäuskoista hykertelyä.

Tissit ovat kuitenkin luonnollisimpia asioita elämässämme, ja silti löytyy länsimaisia kulttuureita, joissa alastomuus on edelleen niinkin suuri tabu, että lapsille voidaan näyttää murhia ja verta, mutta anna olla kun ne tissit tai se paljon pelätty penis vilahtaa ruudulla. Joe-Petterin ja Annie-Lissun elämät ovat täysin pilalla. Kriisiapua koko koululle!

oggi

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa