Legendaarinen toimintaleffojen tuottaja on kuollut – Andrew Vajna teki muun muassa Rambot

Ikäviä uutisia Unkarista.

21.1.2019 18:44

Unkarilainen tuottaja Andrew Vajna on kuollut sunnuntaina kodissaan Budapestissa 74-vuotiaana.

Vajna perusti libanonilaisen Mario Kassarin kanssa Carolco Picturesin vuonna 1976. Rambojen lisäksi kaksikko tuotti muun muassa Total Recallin, Punaisen vaaran, Noidutun sydämen ja lukuisia muita kasarin suosikkitoimintaleffoja.

Vajna myi oman osuutensa yhtiöstä 106 miljoonasta dollarista Kassarille vuonna 1989. Vajna perusti samana vuonna Cinergi Picturesin, joka oli osa Disneytä.

Cinergi tuotti muun muassa Evitan, Die Hard 3:n ja Tombstonen. Suurin osa Cinergin elokuvista tuotti kuitenkin tappiota, kuten esimerkiksi Judge Dredd, Yön väreet, Nixon sekä Uhka syvyydestä. Tuotantoyhtiö jouduttiin sulkemaan vuonna 1998.

Vuonna 2003 Vajna ja Kassar päätyivät takaisin yhteen ja persutivat C-2 Picturesin, joka toi valkokankaille uudet Terminatorit alkaen kolmosesta.

Arnold Schwarzenegger muisteli menehtynyttä kaveriaan Twitterissä.

Lepää rauhassa, Andrew.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa