Leonardo DiCaprio halutaan maailmankuulun vaikuttajan rooliin – vastustajat hyökkäävät Hollywoodia vastaan adressilla

Isot elokuvat tarvitseva isoja tähtiä päärooleihin, mutta Hollywoodin valkopesuun ollaan puututtu entistä hanakammin.

8.6.2016 16:50

Maailmankuulusta runoilijasta Jalal ad-Din Muhammad Balkhi-Rumista, joka tunnetaan parhaiten nimellä Rumi, kertova elokuva on herättänyt valkopesukohun ennen kuin yhtään näyttelijää on valittu.

Elämäkertaelokuvan käsikirjoittaja David Franzoni (Gladiaattori, Amistad) toivoo elokuvan haastavan muslimeihin kohdistuvia stereotypioita, mutta on myös esittänyt Leonardo DiCapriota Rumin rooliin – ja Robert Downey Jr:ia tämän aisapariksi.

Näyttelijätoiveet ovat herättäneet internetin #RumiWasntWhite -keskusteluun, jossa muun muassa stand up -koomikko Aamer Rahman ja näyttelijä Constance Wu ovat ilmaisseet pettymyksensä.

Asiasta on tehty myös adressi, jossa pyydetään Hollywoodia pitämään Rumi persialaisena.

Virallisia näyttelijäkiinnityksiä tai aikomuksia Rumista kertovaan elokuvaan ei ole vielä esitetty. Franzoni ei ole vielä vastannut saamaansa kritiikkiin.

Lisää luettavaa