Nyt leviää todella ikävä huhu Justice Leaguesta ja Affleckin Batmanista

Huhuja on aina liikenteessä, mutta tämän huhun levittäjällä on todella hyvä maine muun muassa Nolanin Yön ritari -trilogian vuodoista.

Batman-On-Film-sivusto on monen DC-fanin ykköspaikka. Sen ylläpitäjä Jett on yhteydessä Warnerin ja DC:n sisäpiiriläisiin. Jettin suurimpiin saavutuksiin voisi lukea spoilereiden ja muiden sisäpiirintietojen vuoto Nolanin trilogian tiimoilta. Jos Jett sanoo jotain, se on hyvin varmasti myös totta. Mutta aina on hyvä säilyttää epäilyksen siemen.

Ensimmäisen huhun mukaan Ben Affleckin The Batmanille olisi pistetty jarrut päälle. Ilmeisesti Affleckin tiimi on pelästynyt Justice Leagueta. Nimittäin toisen huhun mukaan Justice League olisi hyytävä sekasotku.

Jos huhut pitävät paikkansa, ei Warnerilla olla opittu Batman v Supermanista ja Suicide Squadista mitään. Eipä kyllä tarvitsekaan oppia, jos niin heikot leffat tuovat niin paljon rahaa studiolle. Ajatelkaapa jos leffat olisivat olleet hyviä.

Sisäpiiriläisten mukaan The Batmania aletaan kuvaamaan vasta keskikesällä. Siis mikäli sen käsikirjoitus saadaan kuntoon. Voi myös olla, että Affleck tietää Justice Leaguen olevan sellainen sotku, että hän haluaa eroon koko DC:n elokuvauniversumista ennen kuin uransa kokee uuden Giglin.

Affleckin ja Jennifer Lopezin Gigli oli aikoinaan suuri razzie-voittaja. Nythän Batman v Superman on ehdolla jokaisessa razzie-kategoriassa. Razziet ovat ikään kuin varjo-Oscarit, jotka jaetaan vuoden huonoimmille elokuville ja roolisuorituksille.

Affleckin kommentit ovat olleetkin hieman erikoisia, kun häneltä on kysytty Batmanista. Taustalla saattaa olla isompia ongelmia kuin voimme arvellakaan.

Lähde: Batman-On-Film

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut