Liian aikaisin? David Bowien kulttifantasialeffa uuteen käsittelyyn

david bowie

Sony on näyttämässä vihreää valoa nukkemestari Jim Hendersonin kulttimaineeseen nousseelle, vuonna 1985 ensi-iltansa saaneelle fantasiaklassikon uudelle versiolle. David Bowien ja vasta 15-vuotiaan Jennifer Connellyn tähdittämästä Labyrintistä tuli todellinen kasaritapaus, jota ihastellaan vielä nykyäänkin.

Uuden Labyrintin tuottaa Henson-yhtiön Lisa Henson ja käsikirjoittaa Guardians of the Galaxyn toinen kirjoittaja Nicole Perlman.

Alkuperäiselokuvassa Connellyn täytyy selvittää jättimäinen labyrintti, jotta voittaisi peikkokuninkaan (Bowie) kidnappaaman pikkuveljensä takaisin.

Suurin osa elokuvan hahmoista on Jim Hensonin Creature Shopin luomia värikkäitä nukkeja. Monty Pythonin Terry Jones käsikirjoitti pätkän ja George Lucas oli tuottamassa sitä. Bowie sävelsi viisi upeaa kappaletta elokuvaa varten.

Labyrintti kuitenkin floppasi elokuvateattereissa. 25 miljoonalla dollarilla tehty elokuva tuotti vain 13 miljoonaa teattereissa, mutta siitä tuli jättimäinen vhs- ja dvd-hitti. Henson itse pettyi Labyrinttiin. Häneltä oli aiemmin julkaistu jo kolme suosittua Muppetti-leffaa sekä huippumenestynyt Tumma kristalli (1982).

Alla Bowien elokuvassa esittämä Within You -kappale.

Lähde: Variety

(Episodi/NI)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut