Lipsautettiinko Game of Thronesin viimeisen kauden jaksojen pituudet? Ei ihan sitä mitä luvattiin

You know something OCS?

24.1.2019 07:30

Juuri nettiin vuotaneiden tietojen mukaan Game of Thronesin viimeisen kauden jaksot eivät ole aivan niin pitkiä mitä HBO aluksi lupaili. Tästä kertoi mm. TVweb.

Vielä viime vuonna HBO:n johtaja vihjaili, että luvassa on jopa kahden tunnin jaksoja, mutta HBO:n ranskalainen yhteistyökumppani, kanavayhtiö OCS lipsautti jotakin muuta. OCS lupasi, että Game of Thronesin viimeinen kausi on ”XXL”. Kun siltä myöhemmin kysyttiin mitä se tarkoittaa käytännössä, OCS oli vastannut että kaksi ensimmäistä jaksoa ovat 60 minuuttia ja loput neljä jaksoa 80 minuuttisia.

OCS:n mukaan se on virallista tietoa HBO:lta, mutta sitä ei olla vielä vahvistettu. Kyseessä olisi mahdollisesti jonkin sortin pettymys faneille, jotka ovat odottaneet överipitkiä, elokuvan mittaisia jaksoja. Mainosten kanssa neljä viimeistä jaksoa tulee yltämään 90 minuuttiin, mutta siinä ei ole mitään uutta. Pisin jakso Game of Thronesissa tällä hetkellä nähtiin kaudella seitsemän, päätösjaksossa The Dragon and the Wolf. Se kesti myös 80 minuuttia.

Kuva sarjasta Game of Thrones

Lisää luettavaa