Luottamus vanhoihin suosikkeihin on Suomessa luja valkokankaillakin

1.8.2016 14:23

Suomessa riittää rakkautta Ice Age -animaatioiden sankareille. Elokuvasarjan viides elokuva Törmäyskurssilla piti hyvin pintansa kolmantenakin viikonloppunaan ja päätyi katsojatilastojen sijalle kaksi. Vaikka sen menestystä muualla maailmassa on luonnehdittu alavireiseksi, meillä se on pyyhältämässä muutaman päivän sisällä yli 100 00 katsojan hittirajan.

Vertailun vuoksi aikaisempien osien katsojalukuja: Ice Age (2002) sai lähes 115 000 katsojaa, Ice Age 2 – Jäätikkö sulaa (2006) yli 270 000 katsojaa, Ice Age 3: Dinosaurusten aika (2009) lähes 390 000 katsojaa ja Ice Age 4: Mannerten mullistus (2012) yli 315 000 katsojaa. Vitososan ongelmana on, että sillä on kilpailijanaan huomattavasti enemmän laadukkaita kokoperheen elokuvia kuin aikaisemmilla osilla, joten aivan huippulukemiin se tuskin yltää, vaikka alku hyvältä näyttääkin.

Toki Ice Age: Törmäyskurssillakin joutui antamaan tilaa Jason Bourne -uutuudelle, joka kautta maailman on osoittanut yleisöjen kaivanneen Matt Damonin esittämää superagenttia ja Paul Greengrassin rautaista toimintaohjausotetta. Edellisen viikonlopun uutuuksista joutuu tekemään sellaisen mielenkiintoisen havainnon, että isot studioelokuvat Star Trek Beyond ja Ghostbusters menettivät kumpikin yli puolet katsojistaan toisena viikonloppunaan. Niiden kanssa samaan aikaan ohjelmistoon tullut Lights Out -kauhu pärjäsi suhteessa parhaiten, sillä sen katsojat harvenivat vain reilulla kolmanneksella. Toisaalla ohjelmistossa myös Kirottu 2 pärjää hyvin, sillä on noin kahden kuukauden ajalta jo reilusti enemmän katsojia kuin kauhuelokuvat täällä yleensä saavat koko teatterikierroksellaan.

Jason Bournen ohella viikonlopun uutuuksista kärkiviisikkoon nousi Kauhea kankkunen -tekijöiden naishärskeily Bad Moms. Ranskalaista alkuperää olevat Chocolat-draama ja Disorder-jännäri nousivat nekin sijoille 13 ja 17.

Listaveteraaneilla menee edelleen vahvasti, sillä 12 viikonloppua teattereissa pyörinyt Angry Birds -elokuva voi kehuskella viikon pienimmällä katsojamäärien pudotusprosentilla (alle 10 prosenttia) ja kymmenettä viikonloppuaan valkokankailla juhlistanut Liisan seikkailut Peilimaailmassa peräti kasvatti katsojamääriään edelliseen viikonloppuun verrattuna (jopa 16 prosenttia).

Parikin tämän viikon ensi-iltaa keuli ennakkonäytöksillään listoille jo nyt. Ice Agen kanssa kisailemaan saapuva hauska ja vauhdikas animaatio Lemmikkien salainen elämä nousi peräti sijalle kuusi – ja on ensi viikolla todennäköisesti vieläkin korkeammalla – ja erilainen Romeo & Julia -tarina Tanna nousi sekin juuri ja juuri 20 katsotuimman elokuvan listalle Kesäkino Engelin ulkoilmanäytöksissä. Niiden ohella ensi viikonlopun uutuuksia ovat DC:n odotetettu superkonnaleffa Suicide Squad ja matematiikan kiehtovaan maailman sijoittuva draama The Man Who Knew Infinity.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 22.7.–24.7.2016

1 (–) Jason Bourne 24 644 katsojaa (kokonaiskatsojat 24 644)
2 (1) Ice Age: Törmäyskurssilla 10 853 (97 731)
3 (–) Bad Moms 7 460 (8 622)
4 (3) Tarzanin legenda 5 405 (56 566)
5 (2) Star Trek: Beyond 4 809 (24 448)
6 (–) Lemmikkien salainen elämä 4 469 (4 469)
7 (5) Lights Out 2 965 (11 163)
8 (6) Kerro minulle jotain hyvää 2 949 (45 689)
9 (4) Ghostbusters 2 786 (14 364)
10 (9) Angry Birds -elokuva 1 735 (321 641)
11 (8) Iso kiltti jätti 1 529 (51 000)
12 (7) Central Intelligence 1 453 (47 923)
13 (–) Chocolat 835 (835)
14 (10) Independence Day: Uusi uhka 797 (63 334)
15 (11) Suuri puhallus 2 790 (68 717)
16 (13) Kirottu 2 297 (50 222)
17 (–) Disorder 277 (277)
18 (16) Liisan seikkailut Peilimaailmassa 259 (57 985)
19 (12) Mike ja Dave häädeittejä vailla 214 (9 396)
20 (–) Tanna 189 (189)

Lähde: Filmikamari

Lisää luettavaa