1980-luvulla elokuvien harrastajat ja taideopiskelijat rakastuivat Peter Greenawayn elokuvien kuten Piirtäjän sopimus ja Kokki, varas, vaimo ja rakastaja pelottomuuteen. Hetken suosion jälkeen hän on elokuva elokuvalta menettänyt yleisöään. Jostain kumman syystä hän ei tunnu siitä piittaavan.
Teksti: Marta Bałaga
Huolimatta teknisestä toimivuudesta Peter Greenawayn tuoreimmasta tuotannosta on tuntunut puuttuvan varhaistöiden elinvoimaisuus. Silti hän on edelleen yksi niitä harvoja elokuvantekijöitä, jotka eivät koskaan ole tehneet kompromisseja siinä mihin uskovat. Piti siitä tai ei, hän tekee vain asioita, joita haluaa. Ja ihan mitä vain haluaa.
Greenaway puhui Episodin kanssa panemisesta ja kuolemasta sekä elokuvan tuhosta. Kuten tavallisesti.
Freudin Eros ja Thanatos -teorian rakkaus ja kuolema käyvät jatkuvaa taistelua elokuvissasi.
Jo muinaiset kreikkalaiset uskoivat koko elämämme jakautuvan sen alun ja lopun välille. Onko äitisi puhunut hedelmöitymisesi hetkestä? Olen täysin tietoinen jokaisen neljän lapseni sikiämisestä. Se on elämämme tärkein hetki – ilman sitä emme olisi täällä puhumassa, mutta emme tiedä siitä mitään. Salvador Dali uskotteli muistavansa omansa, mutta hänet nyt tietää.
Aina Piirtäjän sopimuksesta asti olen uskonut, että Eros ja Thanatos ovat elokuvan keskiössä. Mieti kymmentä viimeksi näkemääsi elokuvaa. Takuulla jotkut naivat ja jotkut kuolivat. Sama juttu kaikessa taiteessa. Emme voi vaikuttaa alkuumme ja loppuumme, ja se kiehtoo meitä. Näyttelijät ovat lähettiläitämme tuntemattomalle alueelle, jolle emme itse halua tai pääse. Ja aina heitä käsketään panemaan tai kuolemaan.
En puhu rakkaudesta, koska se on jotain ilmassa leijuvaa. Rakastua voi muutaman kerran, mutta siinä ei ole ruumiillisuutta. Eros ja Thanatos pätevät olit sitten aboriginaali tai tuli Itä-Kiinasta. Silti monet eivät edelleenkään saa valita partneriaan.
Sinusta Eisensteinin filmografia paljastaa hänen suuntautumisensa.
Ehdottomasti, ja voin todistaa sen. Oletko nähnyt Panssarilaiva Potemkinin? Se on täynnä ejakuloivia peniksiä ja alastomia merimiehiä – queer-teoreetikoille se on herkkupala. Minusta se on typerä teoria, koska se on pääasiassa naistutkijoiden luoma ja sen symboliikkaa voi nähdä kaikkialla, jos haluaa.
Elokuvassani on kaksi puhelinkeskustelua Eisensteinin ja häneen rakastuneen sihteerin välillä. Ohjaaja tapasi sanoa, ettei voisi harrastaa seksiä sihteerinsä kanssa, koska se olisi kuin makaisi siskonsa kanssa. He menivät kuitenkin naimisiin, koska stalinistinen laki kriminalisoi homoseksuaalisuuden. Nyt Putin luo samaa homofobiaa – ja se on vain hän, tunnen Pietarista paljon ihmisiä, jotka eivät ajattele kuin hän. Se on pelokkaan, eurooppalaisuuden leimaa välttelevän miehen keksintöä. Kuulin, että trans- ja homoseksuaaleilta haluttiin kieltää ajo-oikeus. Mitä ihmettä? Mitä seksuaalisuudella on tekemistä autolla ajamisen kanssa? Tällaisten asioiden takia toivon, ettei mikään sivilisaatio avaruudesta ikinä löydä meitä.
Kuva Tukholman elokuvajuhlilta marraskuussa 2013. Kuva: Frankie Fouganthin.
Ja takaisin Eisensteiniin…
Oletpa sinnikäs. Minusta on paljon todisteita siitä, että Eisenstein oli huolissaan ja ahdistunut homoseksuaalisuudestaan. Elokuvassani hän on vastahakoinen ujoutensa, ei haluttomuutensa vuoksi. Mutta siihen on turha takertua. Aikaisemmin ihmisillä oli hyvin vähän seksuaalista aktiviteettia ennen avioliittua. Monilla miehillä vasta 38-vuotiaina. Joten hänen neitsyytensä ei ollut mitenkään erikoista. Nykyaikaan verrattavaa seksuaalisuutta ei ollut.
Seksiä ei oikeastaan ollut ennen vuotta 1963. Kun ehkäisypilleri keksittiin, seksistä tuli viihdettä. Nyt kaikki tekevät sitä – paitsi Amerikassa. Aina kun sanon siellä sanat abortti, homoseksuaalisuus tai armomurha, he punastuvat, poistuvat pöydästä tai pyytävät minua sulkemaan suuni. He eivät ole mikään seksuaalisesti kehittynyt kansakunta. Me britit puolestamme puhumme siitä liikaa tekemättä sitä.
Miten helsinkiläismies päätyi pääosaan?
Etsin täydellistä Eisensteinia puolitoista vuotta. Hänen olisi pitänyt olla venäläinen, mutta harva heistä puhuu hyvää englantia. Olisi ajan tuhlausta kuvata puhuvaa ja puhuvaa miestä, jota ei ymmärrä. Ulkonäkö oli suhteellisen helppo juttu, hoidettavissa maskeerauksella ja peruukeilla.
Elmer Beckillä on samanlainen valtava otsa. Hän puhuu paksulla suomalaisaksentilla, vaikka hänen vanhempansa ovat Tukholmasta. Mutta hän on hyvä miimikko. Vladivostokissa häntä ei ehkä arvosteta, mutta en ajatellutkaan elokuvani pääsyä venäläiskankaille.
Yritettiinkö siellä tosiaan sensuroida elokuvaa? Venäläiset väittävät muuta.
Kyllä. Sanomalla etten enää ole tervetullut Venäjälle. Ja olin siellä valtavan suosittu! Kokki, varas oli hitti, jopa taksikuskit hokivat minulle lainauksia siitä. Heistä se oli essee siitä mitä tapahtuu, jos kapitalismi voittaa kommunismin. Venäläiset rakastavat kaksoismerkityksiä. He lukevat Pravdaa, joka tarkoittaa totuutta, mutta tietävät olla uskomatta sitä. Tarina ei kuitenkaan ole ohi – teemme vielä kaksi muuta elokuvaa Eisensteinista.
On kiinnostavaa, että olet Eisenstein-fani ja valitsit hänen elämästään hetken, jolloin hän ei ollut kiinnostunut elokuvien tekemisestä.
Olen opiskellut Eisensteinia pitkään. 17-vuotiaasta asti olen vieraillut Moskovassa, Pietarissa ja hänen synnyinkaupungissaan Riikassa. Tunnen Venäjän, puhun kieltä ja tunnen sen kirjallisuutta. Mielestäni hän on suurin elokuva-alan mies ikinä. Amerikkalainen elokuva oli hidasta – vertaile vaikka Potemkinia Griffithin Kansakunnan syntyyn. Kaikki ne arkkityyppiset leikkaa-liimaa-tarinat. Amerikkalainen elokuva oli psykodraamaa, se ei kertonut mistään ruumiillisesta tai kuvilla kertomisesta. Yhden teorian mukaan Hollywood-elokuvan loivat venäjänjuutalaiset kunnes italialaiset homomiehet ottivat vallan. Ei ihme, että se on sentimentaalista. Eisenstein nousi sen yläpuolelle ja mahtavaksi elokuvantekijäksi.
Ja propagandistiksi.
Eikö kaikki hieno taide ole propagandaa. Lenin ja Marx pitivät elokuvaa täydellisenä propagandavälineenä, koska se tavoitti myös käytännössä lukutaidottomat. Roomalaiskatolilaiset olivat mahtavia propagandisteja. Sikstuksen kappeli on mitä hienointa propagandaa. Mutta pidämmekö sitä sellaisena? Emme, koska Michelangelo nousi sen yläpuolelle ja loi jotain universaalia ja tärkeää niin ateistille kuin katoliselle. Elokuvakin pystyisi siihen, mutta nyt tehdään kamalaa, pitkäveteistä perusleffaa. Asemoin itseni lähetyssaarnaajaksi – enkä tarkoita sitä seksuaalisesti. Haluan saarnata kuvien elokuvaa.
Siksikö yrität koko ajan keksiä uutta elokuvan kieltä?
Elokuva on hyvin vanhanaikaista eikä juuri tuota uutta – Scorsese tekee samanlaisia elokuvia kuin Griffith. Elokuvan kielioppi ja sanasto ovat edelleen samat kuin vuonna 1910. Masentaa, kun vertaa sitä esimerkiksi loikkaan Van Goghista Warholiin. Kirjallisuudessa oli Wells, ja nyt elämme Borgesin jälkeistä aikakautta. Mutta elokuva on tylsä media, jota pyörittävät lahjattomat ihmiset. Joka iltapäivä Microsoft keksii jotain uskomatonta, mutta ei elokuva. Tv kehittyy, verkkosivut. Siellä tapahtuu kaikki kiinnostava nyt. Digitaalisuudella voin muuttaa mitä vain, venyttää ja vanuttaa, muuttaa miehen naiseksi. Mutta valtaosa muista vain kaataa uutta viiniä vanhoihin pulloihin. He käyttävät uutta teknologiaa räjähdyksiin ja takaa-ajoihin, jotka on jo nähty. Olen typerä vanha tekijä, jonka katsojat voi laskea yhden käden sormilla. Olen nähnyt uuden aallon, oli Truffaut’n ystävä ja seurasin häntä kuin koiranpentu. Nyt kaikki suuret ovat menneet. Elokuva on kuollut.
Miksi sitten enää edes vaivaudut?
Koska olen typerä fossiili ja nautin elokuvien tekemisestä. Vaikka niitä katsoisi vai veljeni koiransa kanssa. Muista, että olen maalari, eikä useimmilla maalareilla ole yleisöä. Se ei siis ole minulle ongelma. Olen elänyt koko ikäni sen ristiriidan kanssa. Teen elokuvia itselleni, ja mitä muuta voisinkaan? En voi tehdä elokuvaa sinulle! Korkeintaan voin huomioida jotain, jonka me kumpikin tunnemme. Godard julisti elokuvan kuolleeksi vuonna 1985, myöhemmin Tarantino sanoi samaa. Jos se tyhmä mulkvisti lopulta päätyi samaan lopputulokseen, niin täytyyhän sen merkitä jotain, vai mitä?