Mark Wahlberg muisteli ainoaa Oscar-ehdokkuuttaan – hylkäsi roolin monta kertaa ennen kuin suostui!

Agentti raivoissaan.

15.8.2018 06:01

Mark Wahlberg nähtiin aikoinaan kenties hiukan yllättävässäkin roolissa. Hän esitti sivuroolia normaalin pääosan sijaan Martin Scorsesen The Departed -leffassa.

Roolihan sopi tähdelle kuin nakutettu ja oli piristävä poikkeus hänen tavallisista rooleistaan. Ja loppupeleissähän Wahlbergin sadatteleva poliisi oli tärkeässä roolissa elokuvassa.

Wahlberg ei kuitenkaan suostunut heti rooliin. Voisi kuvitella, että Scorseselle ei sanota ei, mutta Wahlberg teki niin monta kertaa.

Wahlberg karsasti ajatusta olla sivuroolissa leffassa, jossa pääosan vievät Leonardo DiCaprio ja Matt Damon. Wahlbergin sanottua Scorseselle ei, ohjaaja raportoidusti pysyi pitkään hiljaan ja sanoi ”ok.” Viisi minuuttia tämän jälkeen Wahlbergin agentti soitti ja haukkui tähden, koska oli sanonut ei Scorseselle.

Wahlberg lennätettiin tämän jälkeen keskustelemaan Scorsesen kanssa. Sekä Scorsese että agentti tiesivät, että Wahlberg on oikea valinta rooliin, mutta suostuttelua se vaati.

– Luin käsikirjoituksen uudestaan, olin melko vihainen ja sanoin uudestaan, etten tee sitä. Marty (Scorsese) sanoi minulle: ”Katso tätä roolia, katso mitä kaikkea pääset tekemään näiden ihmisten kanssa.” Hän tietää, että olen siitä maailmasta (Bostonista), joten puhuin hänelle improvisoinnista sekä oman jutun hakemisesta ja hän sanoi: ”Hei kaveri, olet vapaa tekemään mitä haluat”, Wahlberg kertoi.

Koska Scorsese antoi Wahlbergille luvan improvisointiin, tähti suostui lopulta rooliin. Wahlberg sai elokuvasta Oscar-ehdokkuuden.

Lähde: Indie Wire

Lisää luettavaa