Martti Suosalo haluaa jatkaa tutussa roolissa – kunhan saa pyssyn takaisin!

4.2.2016 11:50

Matti Röngän suosituista Viktor Kärppä -dekkareista tehtiin ensin televisiosarja Tappajan näköinen mies, ja nyt on valmistunut samanniminen Lauri Nurksen ohjaama elokuva. Samuli Edelmannin esittämän Kärpän poliisiystävä Korhosta näyttelee Martti Suosalo, jota jututimme elokuvan ensi-illan alla.

Haastattelu: Jussi Huhtala
Kuva: Jaana Rannikko

Millaista oli palata tuttuun rooliin?
On mahtavaa. Se rooli oli mielessä. Ei tarvinnut kuin muutama kuva katsoa siitä sarjasta, niin rooli palautui saman tien. Sitä on ollut tosi kiva tehdä koska Matti on kirjoittanut hyviä rivejä, onelinereitä Korhoselle, ja niitä on hauska tiputella suupielestä ulos.

Miten näyttelijän kannalta se eroaa, kun siirrytään tv-sarjasta tekemään pitkää elokuvaa?
Elokuvissa on enemmän aikaa kun siihen saa parempaa rahoitusta. Sitä tehdään rauhallisemmassa tempossa. Kamerat ja kuvaajat, kaikki on melkein samoja melkein kuin tv-sarjassakin, niin emme me näyttelijät sitä sillä tavalla huomaa. Kuvasommittelut on vähän erilaisia, mutta se ei ole meidän asia miettiä niitä. Ei ilmaisu siitä miksikään muutu.

Onko näyttelijän tarpeellista tuntea kirjan hahmo?
Kyllä sen sieltä käsikirjoituksestakin löytää, ei kirjan lukeminen ole mitenkään välttämätöntä. Se saattaa olla haitallistakin joissain tapauksissa. Alkaa miettimään, että eihän tämä mene niin kuin kirja, ja tulee ristiriitaisia ajatuksia. Melkeinpä parempi että lukee sen käsikirjoituksen, ottaa sen semmoisenaan.

Hahmollasi on tosiaan melkeinpä parhaat, tai ainakin hauskimmat, repliikit.
Joo, Korhonen sivaltaa sanan säilällä. Minulla oli vielä tv-sarjassa pyssy, mutta se otettiin minulta pois, en tiedä miksi. Siitä olen vähän katkera (nauraa).

Lauri Nurkse vei sinulta pyssyn, mutta millainen hän muuten on ohjaajana?
Lauri on hirvittävän innostava ohjaaja, innostavimpia tiedän. Hän on itse näyttelijä, joten hän tuntee millä tavalla näyttelijöiden kanssa ollaan. Lauri on aina optimisti ja näkee mahdollisuuden joka asiassa. Hän sanoo tiukasti ja tarkasti mitä haluaa, eikä siellä oikeastaan muuta sitten vaadita. Hän tulee ihmisten kanssa toimeen ja osaa leikkiä meidän lasten kanssa samassa leikissä. Ja huomioi näyttelijän hienolla tavalla. Elokuva on aika paljon kuvaamisen ja ohjaamisen taidetta, lavastuksen ja kaiken muun, ja näyttelijä tulee tavallaan siihen valmiiseen maailmaan, mutta Lauri osaa ottaa meidät siihen mukaan hienosti, sen takia siellä viihtyy tosi hyvin.

Olet aina tehnyt paljon teatteria. Miten taas näytteleminen teatterin lavalla ja elokuvassa eroavat toisistaan?
Leffaryhmä on isompi kuin teatterin produktion ryhmä, ja se on täysin erilainen maailma. Teatterissa kun esitys on valmistunut, niin tulee yleisö.  Tuolla ei ole ketään, yleisönä on se ryhmä, jolle tavallaan esittää. Elokuvassa mennään toista kautta siihen ilmaisuun. Molemmissa tapauksissa ne ovat parhaimmillaan sijaisperheitä, joihin mennään vähäksi aikaa olemaan, ja siellä on turvallista ja hyvä olla. On hyvä, että saa tehdä sekä teatteria että elokuvaa. Toki teatteri on minulle tutumpi, mutta kyllä tähän ikään alkaa olla tuo elokuvamaailmakin jo aika tuttua.

Jos Viktor Kärppä -elokuvia päätetään tehdä lisää, oletko valmis tekemään jatkoa?
Joo, totta kai. Minä olen aina valmis. Kunhan annetaan pyssy takaisin!

Tappajan näköinen mies teattereissa 5.2.2016 alkaen.

Lisää luettavaa