Matt Damonia syytetään roolin varastamisesta – kiistää kaiken

Nähdään myös Suomen teattereissa.

7.12.2016 13:12

Matt Damon esiintyy kiinalaisessa spektaakkelissa nimeltään The Great Wall. Nyt on esitetty syytöksiä, että hän olisi varastanut roolin kiinalaiselta näyttelijältä.

– Hahmoni oli aina tarkoitus olla eurooppalainen, Damon korjasi.

– En vienyt mitään roolia pois kiinalaiselta näyttelijältä. Elokuvaa ei muokattu minun takiani millään lailla, Damon lisäsi.

Näyttelijä syyttääkin mediaa valehtelusta. Myös elokuvan kiinalainen ohjaaja on ollut asiassa Damonin puolella.

Alla Suomessa 6.tammikuuta ensi-iltansa saavan elokuvan traileri.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia