Matt Damonin ikuisuusprojekti etenee vihdoin – odotetusta Stephen King -leffasta tuttu ohjaaja mukana

John F. Kennedyn varjoista noussut pikkuveli saa oman elokuvansa.

21.7.2017 20:55

Matt Damonin vuosia kehittelemä Robert F. Kennedy -elämäkertaelokuva on löytänyt uuden ohjaajan.

RFK-nimellä kulkevan projektin luotsiksi on nyt kiinnitetty tänä kesänä ensi-iltansa saavan Musta torni -filmatisoinnin tanskalaisohjaaja Nikolaj Arcel, joka perii paikan Seabiscuit ja Nälkäpeli -elokuvista vastanneelta Gary Rossilta.

Elokuvan aiemmat käsikirjoitusversiot olivat Steven Knightin (Eastern Promises) käsialaa, mutta Arcel on tuonut mukanaan Rasmus Heisterbergin ja Felipe Marinon pistääkseen tarinan uuteen kuosiin. RFK kertoo veljensä varjosta nousseesta nuoremmasta Kennedystä, joka kohtasi loppunsa surmaajan luodista vuonna 1968.

Mikäli projekti saadaan nyt rullaamaan, on RFK:n kuvausten määrä alkaa alkuvuodesta 2018.

Lähde: The Tracking Board

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia