”Meillä kaikilla on tarve adrenaliinipiikkeihin” – Kauhutuottaja paljastaa miten syntyi yksi vuoden pelottavimmista elokuvista

Vuonna 2013 Fede Alvarez ohjasi esikoispitkänään uudelleenfilmatisoinnin Sam Raimin Evil Dead -kauhuelokuvasta. Nyt teattereihin saapuu Raimin tuottama Alvarezin kauhujännäri Don’t Breathe. Raimi kertoo Episodille, miten elokuva syntyi.

15.11.2016 10:59

Yhteistyö genreveteraani Sam Raimin ja tuoreen tulokkaan Fede Alvarezin välillä sujui hyvin alusta alkaen.

– Minä ja pitkäaikainen tuottajakumppanini Robert Tapert olimme tyytyväisiä Feden ja hänen käsikirjoittajakaverinsa Rodo Sayaguesin alkupanokseen Evil Dead -uusintaa tehtäessä. Hyvä olo vain jatkui, kun näimme miten hyvää työtä hän teki näyttelijöiden kanssa ja kuinka kekseliäs hän oli kamerankäyttäjään. Koko tuotanto oli niin tuottava ja luova, että halusimme nähdä mitä hän tekisi seuraavaksi, Raimi kertoo.

Promotoidessaan Evil Deadia Comic-Con-tapahtumissa Alvarez ja Sayagues saivat idean uuteen elokuvaan. He esittelivät käsikirjoituksen Raimille ja Tapertille ja pyysivät näitä tuottamaan sen.

– Meistä käsikirjoitus oli loistava ja veimme sen Sonylle, jossa oltiin hyvin kiinnostuneita. Heillä oli omia ehdotuksiaa, kuten meilläkin. Fede napsi niistä parhaiten toimivia ja teki käsikirjoituksesta entistä tiiviimmän. Tuolloin elokuvan työnimi oli vielä Man in the Dark, mutta studio ehdotti nimeksi Don’t Breathe, johon suostuimme mielellämme, Raimi muistelee.

Tuottajana Raimi katsoo roolikseen ensisijaisesti rahoituksen ja levityksen varmistuksen mutta myös ohjaajan suojelemisen. Vaikka hän on itsekin ohjaaja, hänelle ei ole vaikeaa antaa pois vetovastuuta kuvauspaikalla.

– Voin tehdä ehdotuksia, mutta tiedän milloin ottaa askel taaksepäin ja antaa taiteilijan tehdä luovaa työtään. Ohjaaminen ja käsikirjoittaminen on ammatti siinä missä putkien asentaminen. Putkimies voi katsoa jonkun muun käden jälkeä ja nähdä onko siinä käytetty oikeaa putkea, ovatko juotokset kunnossa. Hyvää jälkeä ei ole vaikea puolustaa, jos joku – joka ei tunne alaa – ehdottaa muutoksia. Voin arvostaa Feden ammattitaitoa hänen kädenjäljessään.

– Jos pohjalla ei ole ammattitaitoa, on lähes mahdotonta lähteä korjaamaan lopputulosta. Sitä vain ihmettelee mistä alottaisi, koska tekijää ei voi puolustella mutta samalla ei haluaisi aloittaa alusta. Silloin vain paikkaa pahimpia vuotokohtia, mikä ei koskaan ole hyvä juttu.

Don’t Breathe –käsikirjoituksessa Raimia miellytti tarinan intensiteetti.

– Se on niin tiivis ja leikkii yleisön kanssa. Päähenkilöt ovat roistoja, mutta silti heistä pitää. Sitten he aikovat ryöstää sokean miehen, mutta tästä tuleekin tarinan hirviö. Silti hänelläkin on oma taustatarinansa ja hänet voi nähdä sympaattisessa valossa.

Elokuva leikittelee myös sen kanssa, onko mukana yliluonnollinen elementti vai ei.

– Fede tietää yleisön odotukset ja manipuloi niitä lisätäkseen jännitystä. Välillä hän antaa yleisölle mitä se odottaa mutta toisinaan taas ei.

 

dont-breathe-jane-levymv5bmty1njezndi1nf5bml5banbnxkftztgwnza1ntc3ote-_v1_sx1777_cr001777999_al_

Jo Evil Deadissa nähty Jane Levy esittää uutuudessa Rockya, hahmoa, josta Raimi erityisesti pitää.

– Ok, hän on rikollinen, mutta toisaalta minusta tuntuu, että hänet on pakotettu siihen. Hänen äitinsä ja tämän poikaystävä ovat kamalia ja heidän kotinsa niin hirveä, että pelastaakseen pikkusiskonsa parempaan elämään hän näkee ainoaksi vaihtoehdokseen rikokset. Hän myös manipuloi muista mukaan ryöstöihin saadakseen haluamansa. Joten hänessä on paljon pahaa, mutta pinnan alla on jotain positiivistakin.

– Jane antoi kaikkensa roolissa, joka on äärimmäisen fyysinen. Aikataulummekin oli todella tiukka, mutta hän oli aina valmiina, kuin partiolainen.

Alex on yksi Rockyn ystävistä, joka tulee vedetyksi mukaan keikkoihin.

– Alex on hyvä tyyppi, jolla tuntuu olevan tunteita Rockya kohtaan. Hän jopa asettaa isänsä uran vaaraan, mutta luulen hänen olevan valmis riskeeraamaan kaiken Rockyn vuoksi. Alex tietää, ettei sokean miehen ryöstäminen ole hyvä idea. Kun ase vedetään esiin hän tajuaa tulleensa pimeän puolensa rajalle. Dylan Minnette teki hyvää työtä, hänellä ja Fedellä oli hieno yhteys kuvauksissa.

Ryhmän kolmas jäsen on Money (Daniel Zovatto), joka on aluksi myös porukan vähiten sympaattinen hahmo.

– Hän on porukan pahin, sillä hän tuntuu olevan hieman hallitsemattomissa ja hän on valmis ottamaan tarpeettomia riskejä. Ronskiotteinen Money tavoittelee myös Rockyn huomiota, joten hänestä on helppo olla pitämättä. Mutta yhdessä vaiheessa hän suojelee Rockya ja hänessä näkee myös hyvyyttä. Kaikissa hahmoissa kaksi puolta, hyvä ja paha, jotka nousevat esiin, kun vähiten odottaa, Raimi kuvailee.

Samaa voi sanoa vielä suuremmissa määrin nuorten uhrista, sokeasta miehestä.

– Hän on todella vimmainen ja pelottava! En hämmästyisi, vaikka tänä Halloweenina myytäisiin hänen kasvoillaan varustettuja naamareita, Raimi nauraa.

 

dont-breathe-stephen-lang-_v1_sy1000_cr0015961000_al_

 

Stephen Lang vetää hurjan roolin sokeana miehenä.

– Hän teki mahtavaa työtä kuolettavan kamalana tyyppinä, joka oli samalla uskottava. Olen iloinen, että Stephen ymmärsi roolin mahdollisuudet, sillä hän teki hahmosta oikean, ymmärrettävän ihmisen vähentämättä tämän kauhuelementtejä, Raimi kehuu.

Jopa Langin elokuvakoira on pelottava.

– Kun näki sen raivoavan ja louskuttavan leukojaan päivän aikana kuvatuissa materiaaleissa, ei tehnyt mieli mennä lähellekään sitä.

Raimi nimeää yhdeksi elokuvan meriitiksi uskottavuuden.

– Ja se on puhtaasti Fede Alvarezin ansiota. Hän oli hyvin tarkkana, ettei kukaan tehnyt mitään vain dramaattisen hetken luomiseksi realistisuuden kustannuksella. Niinpä hiiskumatta pysymisen jännite oli käsin kosketeltavissa.

Don’t Breathe kuvattiin pääosin Unkarissa, ja Raimi oli tyytyväinen kokemukseen.

– Meillä oli hyvä työryhmä, joka rakensi hienoja lavasteita. Elokuva tapahtuu suurimmaksi osin sisätiloissa, joten meidän ei tarvinnut huolehtia katunäkymien amerikkalaisuudesta. Kuvasimme ulkokohtauksia Detroitissa. Ulkomailla kuvatessa yleensä saa valkokankaalle aikaiseksi enemmän samalla rahalla.

Raimilla on teoria siitä, miksi kauhu vetää yleisöä pelkäämään teattereihin joka puolella maailmaa.

– Meillä kaikilla on tarve adrenaliinipiikkeihin, jotka esi-isillemme olivat päivittäisiä. Elokuvissa on tosin se hyvä puoli, että niitä saa ilman, että henkensä puolesta joutuu oikeasti pelkäämään.

Haastattelu: Mateo Anderson

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia