Mestariohjaajat siirtyvät television puolelle – Coen-veljeksiltä ensimmäinen tv-sarja

Westernit ovat tulleet takaisin – ja tv näyttäisi olevan niiden uusi laidunmaa.

11.1.2017 09:57

Joel ja Ethan Coen seuraavat monien muiden elokuvantekijöiden jalanjälkiä ja ottavat ensimmäisen harppauksensa television puolelle. Veljekset käsikirjoittavat ja ohjaavat The Ballad of Buster Scruggs -nimisen minisarjan, jonka tuottaa Annapurna Television.

Lännensarjan juonesta ei vielä ole tietoa, mutta sen sanotaan yhdistävän kuusi eri tarinaa, joiden kertominen oli liian iso pala elokuvan muodossa. Varietyn mukaan Annapurnan aikomuksena on kuitenkin yhdistää projektissa sekä televisio- että elokuvapuoli. Nähtäväksi jää, miten tämä tapahtuu.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Coenit pelaavat westernin rajoissa – kaksikko on aiemmin käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvat True Grit ja No Country for Old Men.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia