Ohjaaja Michael Moore lähes viikon tehohoidossa

5.2.2016 23:56

Bowling for Columbine ja Fahrenheit 9/11 -ohjaaja Michael Moore paljasti joutuneensa tehohoitoon hieman alle viikkoa ennen uuden elokuvansa Where to Invade Next ensi-iltaa, uutisoi Hollywood Reporter.

Torstaina Moore paljasti joutuneensa sairaalaan New Yorkissa jo edeltävänä sunnuntaina pahaksi äityneen keuhkokuumeen vuoksi. Mooren terveydentila on kuitenkin parempi, ja hänet päästettiin sairaalasta tänään perjantaina.

Ohjaaja kiitti Facebookissa hyviä lääkäreitä ja Obamacarea tervehtymisestään. Sunnuntaina tilanne näytti Mooren mukaan kuitenkin paljon huonommalta. ”Viime päivinä olen voinut paljon paremmin – niin hyvin, että minut päästetään sairaalasta myöhemmin tänään. Palaan kotiin ja lepään seuraavat päivät. Kaikki esiintymiseni loppuviikolta on peruttu.” Näillä esiintymisillä hän tarkoitti mm. Conania, jossa hän olisi promonnut uutta elokuvaansa.

Kuva elokuvasta Where to Invade Next

(Episodi/JR)

Lisää luettavaa