Michelle Williams ja Matthew McConaughey sekaantuvat kultaskandaaliin

17.5.2015 13:21

Kiireinen Michelle Williams on liittynyt Matthew McConaugheyn ja Edgar Ramirezin seuraan tositapahtumiin perustuvaan Gold-elokuvaan, kertoo Variety.

Gold perustuu löyhästi Bre-X Minerals -yhtiön skandaaliin, joka syntyi yhtiön ilmoitettua löytäneensä kultaa Indonesian Busangista vuonna 1993. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että yhtiön löytämät näytteet olivat tekaistuja.

Elokuvan ohjaa Syriana-ohjaaja Stephen Gaghan ja sen ovat käsikirjoittaneet Patrick Massett ja John Zinman, jotka ovat useiden TV-sarjojen lisäksi kirjoittaneet yhdessä myös Lara Croft: Tomb Raiderin.

Goldin kuvaukset alkavat tänä kesänä.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa