Mikä on Angry Birds -elokuvan sanoma? 5 mielenkiintoista faktaa odotetusta leffasta

26.2.2016 12:39

Angry Birds -elokuvan tulemista teattereihin joudutaan odottamaan vielä toukokuulle asti, mutta tällä viikolla Los Angelesissa pidetyssä pressitilaisuudessa saatiin kuulla muutamia mielenkiintoisia faktoja leffasta ja sen teosta. Alle on koottu viisi näyttelijöiltä kuultua tarinaa.

1. Jason Sudeikis sai inspiraatiota rooliinsa Red-lintuna Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan Jack Nicholsonin esittämästä roolihahmosta. Hahmot ovat Sudeikisin mielestä samalla tavalla onnettomia.

2. Keltaista Chuckia esittävä Josh Gad oli elokuvaa tehdessä koukussa Angry Birds Star Wars -peliin. Mies oli ottojen välillä todella epäsosiaalinen ja pelasi peliä yksin puhumatta kenellekään.

3. Gad sai inspiraatiota rooliinsa puheliaana keltaisena lintuna lapsuuden ystävästään, jota hän kutsui moottoriturvaksi. Kyseinen poika ei osannut olla hetkeäkään hiljaa. Moottoriturvaksi nimittelyn vuoksi poika joutui kuitenkin terapiaan, mistä Gad sanoo olevansa pahoillaan.

4. Leonard-possun roolissa oleva Bill Hader ei pidä äänityssessioista. Hän kertoo olevansa aivokuollut niiden jälkeen, sillä viiden tunnin ajan pitää huutaa samoja repliikkejä peräkkäin uudestaan ja uudestaan, kuten: ”Get in There! Get in There! Get in There! Get in There! Get in There! Get in There!…”

5. Sudeikisin mukaan Angry Birds -elokuvan sanoma on, että viha voi olla myös hyvä asia. Hänen mielestään vihan olemassaoloa ei saisi kieltää, vaan kaikkien pitäisi saada välillä purkaa sitä, eikä vain pitää sitä sisällään. Viha kannattaa oikeassa elämässä tietenkin purkaa väkivallattomasti ja päästellä ulos pienin määrin kerrallaan.

 

Lähde: Cinemablend
(Episodi/SK)

Lisää luettavaa