Miksi Batman-rooli ei kelvannut Hartnettille?

17.4.2015 14:22

Viimeksi 2000-luvun alussa Hollywoodin kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Josh Hartnett avautui Playboyn haastattelussa kohtaamisestaan ohjaaja Christopher Nolanin kanssa. Uusimpien Batman-elokuvien ohjaaja oli nimittäin tarjonut nimikkoroolia aluksi Josh Hartnettille. Pearl Harbor-tähti kieltäytyi roolista pelkäen leimautuvansa vain supersankarinäyttelijäksi.

Josh Hartnett yritti saada pääroolin Nolanin seuraavasta elokuvasta The Prestige menettäen sen Christian Balelle.
”Tajusin sillä hetkellä kuinka tärkeitä suhteita muodostui hänen ensimmäisen Batman-elokuvan aikana. Minun olisi pitänyt ryhtyä yhteistyöhön Nolanin kanssa jota pidin erittäin kyvykkäänä.”

Nyt tuo 2000-luvun tähti on tehnyt pientä comebackiä Penny Dreadful -sarjassa, josta kuva yllä.

Lähde: Yahoo

(Episodi/EH)

Lisää luettavaa