Miksi Yön ritari -trilogia oli muita supersankarielokuvia helpompi tehdä? Christopher Nolan kertoo

Ohjaaja sai käyttää rauhassa aikaa elokuvien suunnitteluun, toisin kuin muut supersankarifilmien parissa työskentelevät tekijät.

4.12.2017 14:40

Christopher Nolanin Yön ritari -trilogia on kenties ylistetyin supersankarisarja koskaan. Se on myös hauskasti ainoa sarja, jolla on ollut tarkoituksella alku, keskikohta ja loppu, eikä sitä jatketa edelleen kuten DC:n uusia elokuvia, eikä se jäänyt kesken kuten edellinen Batman-leffasarja.

Toinen erikoisuus Yön ritareissa on, ettei niitä tehty kiireellä, vaan Nolanille annettiin hyvin aikaa työstää Batman-tarinaansa. Esimerkiksi Marvelin supersankarielokuville päätetään tehdä jatkoa jo ennen elokuvan ilmestymistä, jolloin seuraava tarina täytyy keksiä ennen kuin ensimmäinenkään osa on ilmestynyt. Sen sijaan Nolan sai keskittyä yhteen elokuvaan kerrallaan, jonka jälkeen hän mietti, haluaako tehdä jatkoa. Kun Nolanilta kysyttiin asiasta, hän sanoi, että se on ylellisyys, mitä muut supersankarielokuvien tekijät eivät nykyään saa kokea.

– Uskoisin, että olen viimeinen, joka pystyi sanomaan yhtiölle ”voin tehdä toisenkin, mutta siihen menee noin neljä vuotta”. Julkaisuaikoihin laitetaan liikaa paineita, jotta ihmiset voisivat nykyään tehdä niin. Meillä oli suuri etuoikeus kehittyä ihmisinä ja tarinankertojina, ja sitten koota perhe takaisin yhteen, Nolan kertoi.

Nolanin Yön ritari -trilogian jälkeen tehtyjä DC-elokuvia on kritisoitu siitä, että niitä tehdään liian kiirehtien. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Ben Affleck on ehtinyt näytellä Batmania jo kolmessa elokuvassa (Batman v Superman: Dawn of Justice, Suicide Squad ja Justice League) puolessatoista vuodessa, kun taas Yön ritarien päänäyttelijä Christian Balelta sama kesti seitsemän vuotta. Batman Begins ilmestyi 2005, Yön ritari 2008 ja Yön ritarin paluu 2012.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia