Missasitko elokuvaklassikon: Netflixissä tarjolla todella viihdyttävä, mystinen elokuva

IMDb-arvosana 7,0.

21.7.2019 20:30

Ghost – näkymätön rakkaus -leffa saattaa kuulostaa ainakin suomenkielisen nimensä perusteella romanttiselta draamalta, mutta romantiikka on vain yksi pieni osa elokuvaa. Siinä kun on myös mystinen – tai jopa henkinen – elementti ja muutama erittäin hauska kohtaus.

Ghostia ei ehkä voi pitää samanveroisena klassikkona kuin vaikkapa Alfred Hitchcock -elokuvaa. Kyseessä on kuitenkin muistettava elokuva 90-luvulta, eikä sitä välttämättä ole nähneet läheskään kaikki leffojen ystävät.

Edesmennyt Swayze sanoi aikoinaan, että rooli oli yksi vaikeimmista hänen urallaan.

Elokuvan näyttelijöinä nähdään muun muassa Patrick Swayze, Demi Moore sekä Whoopi Goldberg.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia